Äitienpäivä alkoi tänään sillä, että sain jäädä sänkyyn nukkumaan muiden herättyä. Daniel nappasi lapset mukaansa aamupalalle. Minä sain jatkaa unia ja loikoilua sängyssä. Herättyäni kuulin pehmeiden jalkojen töminää, jotka tulivat luokseni kertomaan, että äitienpäiväkortti on piilotettu jonnekin. Piti arvuutella korkeutta: kala, perhonen vai lintu? Samalla minua ohjattiin: kuumenee ja kylmenee sen mukaan minne menin… Lopulta kortti löytyi paljastuksella, koska 3-vuotias ei enää malttanut odottaa. Voi sitä onnen ja ilon määrää, jonka itsetehty pahvikortti voi saada aikaan. <3 ”Äiti, valitsin korttiin sun lempivärit, pinkin ja oranssin!” Tietenkin!

Söin aamupalan ja kahvin kaikessa rauhassa. Daniel vaihtoi Pikkuveen vaipan ja puki tytöille päivävaatteet. Sekin on täytty juhlaa, kun saa pienten lasten äitinä skipata hetkeksi nuo arkiset velvollisuudet, joita pyörittää päivä toisensa jälkeen osin autopilotilla selkärangasta.

Aamuhömpötysten jälkeen muut pukivat ulkovaatteet päällensä ja suuntasivat ulkoilemaan. Minä sain jäädä tuoremehulasillisen kanssa sisälle kuuntelemaan sateen ropinaa ja kirjoittamaan tätä blogitekstiä. Viimeisten kuukausien aikana, koronakeväästä johtuen, blogille on ollut äärettömän vähän aikaa, joten tämä on minulle erittäin mieluinen osa tätä äitienpäivää, että sain kurahousujen pukemisen sijaan jäädä sisälle ja kirjoittaa blogiin ajatuksia äitiydestä. Tänään on ensimmäinen äitienpäivä kahden lapsen äitinä ja kolmas äitienpäivä kaiken kaikkiaan. Millaisia ajatuksia äitiys minussa herättää?

Jokainen on omalla tavallaan paras mahdollinen äiti

Äitiyttä on yhtä monta kuin meitä äitejä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti, vaan j