Kannustusta, tukea ja salliva ilmapiiri yrittää, erehtyä ja onnistua

Päädyin erään somekeskustelun kautta lukemaan muutamaa artikkelia ja tutkimusta, joissa käsiteltiin aihetta: miten luokkatausta ja vanhemmilta saatu malli vaikuttaa seuraavan sukupolven opintopolkuun? Aihetta on tutkittu vuosien saatossa ja edelleen samat asiat näkyvät tutkimusten tuloksissa: vanhempien koulutus vaikuttaa lasten valintoihin ja tulevaan opintopolkuun.

Tutkimuksissa aiheena oli siis koulutuksen periytyminen ja periytymättömyys. Se, millaisen mallin on kotoaan saanut, määrittelee herkästi myös seuraavan sukupolven koulutustasoa.

Yksi lukemani aiheeseen liittynyt gradu-tutkimus nojautui Käyhkön (2014) tutkimuksessaan tekemään huomioon, että ihmisen luokkatausta näkyy yliopisto-opiskelijoiden kokemuksissa, etenkin niissä, joissa työläistaustaiset tuntevat olevansa yliopistossa yksin ja omillaan. Heillä on ulkopuolisuuden, vierauden ja vajavaisuuden tunteita sekä kulttuurisen pääoman riittämättömyyttä.

Samaan aikaan koulutuksellista liikkuvuutta tapahtuu Suomessa verrattain paljon: ”Kaikille avoin korkeakoulutus on ollut yksi suomalaisen koulutuspolitiikan kulmakivistä ja onnistumisen aiheista. Yhteiskunnan tarjoamat maksuttomat koulutus­mahdollisuudet ovat lisänneet sosiaalista liikkuvuutta, kun vanhempien koulutustaso ei ole määrittänyt lapsen koulutustasoa, ja matalasti koulutettujen vanhempien lapset ovat voineet hakeutua korkeakoulutukseen. Toisaalta ammatillinen koulutus on ollut mahdollista myös akateemisten perheiden lapsille. Koulutuksellista liikkuvuutta on esiintynyt siis molempiin suuntiin.”(Tilastokeskus)

Tämä aihe sai minut pohtimaan asiaa laajemmin ja peilaamaan aihetta omaan elämään. Iso vaikutus pohdinnoille on varmasti sekin, että siipieni suojissa kasvaa kaksi pientä tyttöä, joille haluaisin tietenkin viitoittaa tietä jonkin verran, mutta yhtälailla antaa heille tilaa tehdä omia valintoja. Antaa heille mahdollisuuden rakentaa elämästään itsensä näköistä, kuten minäkin olen saanut tehdä. Silti tiedostan, että minun mallilla, teoilla ja sanoilla on tietenkin iso vaikutus.

Näissä lukemissani tutkimuksissa ja artikkeleissa yhteinen tekijä oli se, että koulutus periytyy. Sen lisäksi tässä elämässä periytyy moni muukin asia niin hyvässä kuin huonossa. Silmien väri geeniperimässä, oman kodin ruokakulttuuri, sosiaaliset taidot erilaisissa tilanteissa, kiinnostuksen kohteet, harrastukset, kehonkieli tai liikunnallinen aktiivisuus. Moneen asiaan vaikuttaa omien vanhempien malli ja se, mitä lapsuudessaan on kokenut. Selittäviä tekijöitä on varmasti laaja kirjo. Syy-seuraussuhteita sitäkin enemmän.

Monesti kuulee sanottavan, että ”meidän lapset ovat saaneet valita harrastuksensa ihan itse.” Tavallaan joo, mutta tavallaan ainahan vanhempi on loppujen lopuksi vaikuttamassa siihen, minkä liikunnallisen lajin pariin lapsi lopulta päätyy.

Meidän perheessä olisi helppo antaa liikunnallisena ”perintönä” ulkoilu, lenkkeily, suunnitus, hiihto, juoksu ja kuvataidekoulu. Jääkiekon, voimistelun ja ratsastuksen osalta olisi astuttava tuntemattomammille vesille. Vaikka lapsi valitsee itse, on vanhempi silti herkästi ohjaamassa.

Myös harrastusten kustannukset ohjaavat varmasti monessa perheessä sitä, minkä pariin lapset päätyvät tai eivät päädy, vaikka kuinka saisivat ihan itse valita. Minun liikunnalliset harrastukseni ovat suurelta osin periytyneet ja mallista opittu vanhemmiltani.

Mitä omaan koulutukselliseen taustaan ja malliin tulee, ovat molemmat vanhempani opettajia ja rehtoreita. Kyllä, korkeakoulusta valmistuneita, mutta hyvin eri alalta kuin minä itse. Päätin lähteä lukion jälkeen lukemaan kauppatieteitä ja voin sanoa, että vaikka vanhempani ovat korkeakoulusta valmistuneita, koin minäkin joskus kauppatieteellisessä ulkopuolisuuden tunnetta tietyissä tilanteissa. Mielenkiintoinen huomio, kun näin jälkeenpäin ajattelen. Niin monista eri taustoista sinnekin tultiin ja ulkopuolisuutta voi tuntea monista eri syistä.

En ole saanut omilta vanhemmiltani kovinkaan montaa neuvoa makrotalouden tai yritysjuridiikan tentteihin lukiessa ja nykyisin markkinointialan yrittäjänä vanhempieni työnkuva on kaukana siitä mitä minä teen. Mutta olen saanut heiltä aina suuren annoksen kannustusta, tukea sekä sallivan ilmapiirin kokeilla, epäonnistua ja onnistua. Siitä olen ikuisesti kiitollinen ja se on asia, jonka haluan omille lapsilleni antaa! Tukea, kannustusta, rohkaisua ja tilaa tehdä omia valintoja. Kokeilla, epäonnistua, harhautua, löytää oma polku ja onnistua!

Kun tutkimuksia ja analyysejä esimerkiksi koulutuksen periytymisestä tehdään, voi selittäviä tekijöitä olla useita. Mikä johtuu mistäkin, mikä on syy-seuraussuhde? Mikä niistä sitten nostetaan eniten esiin? Malli, olosuhteet, ympäristö, yksilön omat kyvyt ja voimavarat, sattuma, salliva ilmapiiri, tuki vai rohkaisu? Maalaistalon pojasta voi tulla länsimetron suunnittelija tai lentokapteeni. Lääkärin tytöstä kultaseppä tai kukkakauppias. Meidän lapsista vaikka tanssijoita tai muusikkoja, vaikken itse osaa tanssia tai laulaa.

Voi hyvin olla, että suurin selittävä tekijä on lapsuudessa saatu malli ja luokkataso (kuten tutkimus kertoi), mutta voi myös olla, että kokonaisuuteen vaikuttaa hyvin monisyiset asiat, joita on vaikea edes mallintaa tutkimuksissa. Luotan kyllä tutkittuun tietoon, mutta on niitä silti ihan tarpeen välillä kyseenalaistaa ja haastaa. Että mikä ihan oikeasti vaikuttaa mihinkin?

Jos jotain haluan lapsilleni antaa (oman mallin ja taustani lisäksi, jotka annan antamattakin), on tila ja salliva ilmapiiri tehdä valintoja ja kokeilla yrityksen sekä erehdyksen kautta. Haluaisin luoda turvallisen ympäristön yrittää, kokeilla ja miettiä, vaikka välillä valinta olisi väärä ja pitäisi palata takaisin lähtöruutuun.

Itsevarmuus omiin valintoihin ja uskallus kokeilla erilaisia asioita ilman epäonnistumisen pelkoa on asia, joka kantaa pitkälle myös niissä tilanteissa, kun kokee hetkellistä ulkopuolisuuden tunnetta tai kulttuurisen pääoman riittämättömyyttä. Itsevarmuutta tehdä omia päätöksiä, vaikka ne olisi kulloisestakin valtavirrasta poikkeavia.

Muistan edelleen, kun pidin ensimmäistä kertaa palaveria kirjanpitäjäni kanssa ja puhuimme yritystoimintani luvuista. Vaikka yritys ja sen toiminta oli tuttua ja omaa, koin silti tilanteessa olevani vierailla vesillä. Kirjanpitäjälle vietäviä kuittikasoja tai muutakaan aiheeseen liittyvää ei minun lapsuudenkodissa ollut. Yrittäjyyden mallia on saanut hakea ja etsiä muualta, vaikka yrittäjähenkistä luonteenlaatua on tietenkin ollut tarjolla yllin kyllin. <3

Omasta taustasta neuvoja olisi saanut helpommin opettajilta, upseereilta ja virkamiehiltä. Vierailta vesiltä on kuitenkin purjehdittu päivä päivältä lähemmäksi kotisatamaa ja aallokot ovat tulleet himpun verran tutummiksi. Minusta nämä on mielenkiintoisia asioita pohdiskella ja peilata myös omien lasten suhteen, millaista taustaa ja mallia olemme heille parhaillaan antamassa. 🙂

Millaisesta taustasta ja mallista sinä ponnistat? Mitä oppeja tulevaisuuteen haluaisit lapsillesi tai nuoremmalle sukupolvelle antaa?

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

+15

You may also like

9 kommenttia

  1. Vanhemmat opettajia, minusta tuli tietotekniikan insinööri. Tällä hetkellä katson kylpyhuoneremontin tarjouksia ja toivon salaa, että joku lapsistani tajuaisi hylätä korkeakoulutuksen ja ryhtyisi putkimieheksi.

    +2
    1. Juuri näin! Erinomainen kommentti, samalla sopii toivoa vaikka kirvesmiestä ja sähköasentajaa. Taidot, taidot, taidot, niistä monenlaisia tarvitsemme tulevaisuudessa. 🙂

      0
  2. Telmuksella hieno kommentti, tätä mekin olemme toivoneet usein🙋🏻‍♀️☀️.

    +1
    1. Kyllä! Ammatteja ja tärkeitä taitoja ja töitä on niiiiin paljon! 🙂

      0
  3. Omat vanhemmat ammattikoulun käyneitä ja itse opiskelen yliopistossa 🙂. Vanhemmat eivät käyneet lukiota, minkä itse kävin ja jatkoin yliopistoon, mutta aina olen kannustusta saanut. Itse en ole kokenut ulkopuolisuuden tunnetta yliopistolla, meillä siellä jokaisella on niin erilainen tausta ja ikähaarukka on suuri, mikä varmasti vaikuttaa 🙂

    0
    1. Ja lisäyksenä, että isovanhemmat ovat myös käyneet vain vanhan kansakoulun, eli minä ja muutamat serkkumme olemme tavallaan ensimmäiset korkeakoulun käyneet. Pidän tietysti itse koulutusta kovassa arvossa, mutta silti mitä me tekisimme, jos kukaan ei haluaisi kouluttautua vaikkapa juuri putkimieheksi? Kuka tulisi meidänkin kotimme remontin tekemään?

      0
  4. Olemme miehen kanssa molemmat töissä yliopistossa, ja ”yliopisto” ollut ensimmäisiä sanoja lapsen sanavarastossa. Kotimme ikkunoista näkyy yliopiston rakennuksia, ja melko usein lapsi moikkaa aamuisilla päiväkotimatkoillaan yliopiston kansleria (ja siis myös tietää, kuka hän on ja mitä tekee). Tätä taustaa vasten sanoisin, että meidän 6 v tiedostaa yliopistojen olemassaolon ja yliopistollisen koulutuksen mahdollisuuden aivan eri tavalla kuin sellainen ikäisensä, joka kuulee yliopistoista ensimmäisen kerran koulun opolta. Jos kuulee. Eli halusimme tai emme, omat ammattimme, oma elämäntapamme ja jopa asuinpaikkamme saattaa vaikuttaa lapsen valintoihin tulevaisuudessa – tai sitten ei.

    0
  5. Toinen vanhempi opettaja ja toinen käsityöläinen (kampaaja). Minä ja veljeni olemme kumpikin yliopiston kasvatteja. Kuitenkin veljeni ajautui yrittäjäksi, ollen käsityöläinen.
    Omia lapsia kannustan heidän omien vahvuuksien mukaan. Esikoiselle matemaattiset aineet ovat helppoja, joten kehotan jo lukiossa panostamaan erityisesti niihin. Olemme käyneet myös keskusteluja, mitkä alat voisivat hänelle sopia. Emme painosta, vaan esittelemme eri aloja. Toinen lapsi on kielellisesti lahjakas ja piirtää/maalaa taidokkaasti. Miettii itse jo opintoja muodin parissa ulkomailla. Kolmannella taas on hyvät käden taidot ja nuottikorva. Hän on ”tekijä” ja tykkää tehdä käsitöitä, leipoa, auttaa ruuan laitossa ja laulaa kauniisti. Voi olla, että hän ajautuu luovalle alalle tai sitten ei. Neljännestä en vielä osaa sanoa mitään, kun koulussakaan ei vielä ole.
    Toivon, että lapset hakeutuvat aloille, joissa todella viihtyvät. Ja jos tulee tehtyä harha-askel, niin sitten voi lähteä opiskelemaan uuden ammatin. Itsekin olen paljon miettinyt, että onko oma ammattini sittenkään se, mitä haluan vielä reilu 20 vuotta tehdä.

    0
  6. Kirjoitit tosi tärkeästä aiheesta ja olen itsekin miettinyt aihetta kahden pienen vilkkaan pojan äitinä paljon. Kuten kirjoitit valitettavasti tutkimustulokset ovat osoittaneet, että vanhempien koulutustaustan lisäksi myös köyhyyden on todettu “periytyvän” sukupolvelta toiselle. Moni vanhempi varmasti toivoo lapselleen parempaa elämää, mutta jos vanhemmat eivät ole osanneet hoitaa omia raha-asioitaan eivät he myöskään osaa opettaa näitä taitoja lapsilleen. Valitettavasti kouluissa näitä rahataitoja ei opeteta. Tosi kärjistetysti sanoen: lapsella on aivan erilaiset lähtökohdat elämään jos vanhemmat keskustelevat ruokapöydässä (ja samalla opettavat lapsilleen) indeksirahastoista ja osakkeista tai sitten siitä, mihin aikaan Hurstin ruokajonoon kannattaa mennä, jotta varmasti saisi kassin.

    Suomessa moni lapsi joutuu myös huolehtimaan liian varhain omien vanhempiensa asioista, koska vanhemmat itse eivät kykene siihen esim. mielenterveysongelmien, päihteiden käytön tai kielitaidottomuuden vuoksi. Köyhyyden on todettu tutkimuksissa olevan myös yksi suuri riskitekijä sille, että lapsi joutuu koulussa kiusatuksi. On toki lapsia, jotka ovat pystyneet ponnistamaan vastoin ennakko-oletuksia näistä huonoista koti-oloista korkeakouluun, mutta se on hyvin paljon harvinaisempaa ja todella paljon vaikeampaa kuin niille, joilla on sosiaaliset ja taloudelliset tukiverkot joihin voi luottaa kun elämä kolhii.

    Luin Minja Koskelan ja Elina Tuomen kirjan Toisin tehty – Keskusteluja koulusta. Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille! Kirjassa tuotiin esille tosi hyvin se, ettei myöskään suomalainen peruskoulu ole kaikille lapsille tasa-arvoinen. Kirjassa todettiin jotenkin näin, että niin kauan kun suomalaisissa kouluissa opettajina toimivat heteroseksuaaliset, valtaväestöön kuuluvat valkoihoiset suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat hyvätuloiset keskiluokkaan kuuluvat naiset (ja harvat miehet) todella monella koulun oppilaalla ei ole mitään samaistumispintaa heidän kanssaan. Myös opettajien on hyvin vaikea ymmärtää näiden lasten ongelmia, koska he elävät itse aivan eri maailmassa ja usein perheiden ongelmista myös vaietaan.

    Tutkimuksissa on todettu myös, että pojat saavat suomalaisissa kouluissa huonompia arvosanoja kuin tytöt. Pojat kehittyvät biologisesti tyttöjä hitaammin ja lisäksi murrosikäisillä pojilla testosteronitasot ovat korkeimmat kuin koskaan heidän elämänsä aikana (muistaakseni 14 -vuotiailla ne ovat korkeimmat ja sen jälkeen ne lähtevät hiljalleen laskuun eivätkä nouse enää koskaan samalle tasolle). Näin ollen kotiolot ja lasten sukupuoli voivat näkyä oppilaiden käyttäytymisessä ja arvosanoissa ja lopulta jatko-opintojen/uravaihtoehtojen mahdollisuuksissa.

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *