Ensimmäiset päivät vastasyntyneen kanssa sairaalassa ovat ikimuistoisia ja toisaalta niin täynnä kaikkea kehon, mielen ja väsymyksen myllerrystä, että jälkeenpäin aika saattaa hämärtää tai vähintään kullata muistot. Viimeisin tekstini, Synnytyskertomus, oli tykätty ja runsaasti luettu teksti, joten ajattelin kirjoittaa vielä ajasta synnyttäneiden vuodeosastolla. Mitä päiviimme kuului vuodeosastolla pari päivää synnytyksen jälkeen? Synnytys päättyy synnytyssaliin, mutta paljon kaikenlaista tapahtuu vielä senkin jälkeen.

Siirryimme perhehuoneeseen synnytyksen jälkeen

Vauva saapui maailmaan perjantaina alkuillasta. Pääsimme siirtymään synnyttäjien vuodeosastolle iltakymmenen jälkeen. Saimme perhehuoneen, jota olimme toivoneet. Kätilö vuodeosastolta tuli hakemaan meitä. Minä sain pyörätuolikyydin vauva kapaloituna sylissä ja Daniel kantoi tavaramme, muutama käytävä ja hissi kuudenteen kerrokseen. Asetuimme huoneeseen, ja minä suuntasin ensimmäiseksi suihkuun peseytymään ja Daniel ihasteli sillä aikaa vauvaa sylissään. 

Ensimmäiset askeleet synnytyksen jälkeen tuntuivat kummallisilta. Olo oli hutera, hiukan heikko, kaikkensa antanut ja tuntui ihan siltä, että sisäelimet vaihtoivat paikkaansa ja etsivät uudet sijaintinsa. Niin kuin tekivätkin. Vatsalihaksia on hetki sitten tukenut pinkeä maha ja hetkessä se maha onkin tyhjentynyt.

Vauvan synnyttyä ja mahan tyhjennyttyä tuli keuhkoille jälleen lisää tilaa. Tuntui vapauttavalta hengitellä syvään ja oikoa itseään pitkäksi lämpimässä suihkussa. Siinä kohtaa oli voittajafiilis ja verrattavissa urheilusuorituksen jälkeiseen euforiaan, vaikka toisaalta olo olikin hiukan hutera. Pesin hiukset ja suihkuttelin itseni synnytyksen jälkeen puhtaaksi. Rapatessa oli roiskunut.

Iltapala oli tarjoiltu jo aikaisemmin illalla osastolla. Tyhjässä mahassani kurni nälkä ennen iltayhtätoista. Tunsin, ettei sitä nälkää yksi banaani ja jogurttipurkki vie, joten Daniel lähti hakemaan minulle hampurilaista ja ranskalaisia vielä siihen aikaan. Nämä ovat niitä suurimpia rakkaudentekoja, heh! 

Koko viikon suolisto oli tyhjentynyt, synnytyspäivänä ruoka ei ollut kunnolla maistunut ja vielä synnytyksessä loputkin oli tullut ulos, joten tuossa vaiheessa minun nälkä ja ruokahalu alkoi olla omassa luokassaan. En ihan heti muista, milloin suolaiset ranskalaiset, hampurilainen ja limppari olisivat maistuneet niin hyviltä – varsinkaan sairaalan mekossa, sairaalasängyssä syötynä, vastasyntynyt tuhisemassa vieressä. 

Suihkun, vauvan imetyksen ja runsaan (ilta)yöpalan jälkeen aloimme valmistautua nukkumaanmenoon puolenyön jälkeen. Tein yhdestä peitosta sairaalasänkyyn vauvalle pesän viereeni, koska tiesin viettäväni tulevan yön enemmäkseen imettäen. Nostin toisen sängynlaidan ylös ja laitoin osan peittoa laidan yli, jotta sänkyyn tuli seinämä. Siihen vuorasin vielä makkaralle yhden vauvapeiton ja sopiva pesä oli valmis. Siinä meidän oli hyvä tuijotella toisiamme ensimmäinen yö.

Vauvalla oli päällään sairaalapäivinä vain pipo ja vaippa. Muuten hän oli käärittynä pariin peittoon/kapaloon ja olen kokenut sen sairaalassa helpoimmaksi. On ihana olla ihot vastakkain peiton alla. Myös tummaa pihkakakkaa/ensikakkaa saa olla pesemässä melko usein, joten vaatteiden pukemiselle emme ole kokeneet sairaalapäivinä tarvetta.

Ensimmäinen yö vastasyntyneen kanssa sairaalassa

Synnytyspäivänä Daniel oli herännyt aamulla tyttöjen kanssa kuuden jälkeen, tehnyt työpäivän ja touhunnut koko illan kaikkea ja lopuksi synnyttänyt tukenani, joten hänellä ei kauaa mennyt, että unijukka kävi hakemassa untenmaille ja hyvä niin. Imetyksen osalta isällä ei ole paljon tehtävissä siinä kohtaa. 

Minä sen sijaan otin kipulääkettä jälkisupistuksiin, jotka olivat tällä kolmannella kerralla kaikista kovimmat ja kipeimmät. Kätilö toi tutuksi tulleen Burana-Panadol-cocktailin. Varsinkin imettäessä tuli todella kovia supistuksia, jotka olivat hetkittäin verrattavissa ihan synnytyssupistuksiin kohdun supistuessa takaisin pienemmäksi. Keho kävi synnytyksen jälkeen vielä ihan kierroksilla, ihastelin vauvaa ja valvoin tunti toisensa jälkeen jälkisupistuksissa.

En saanut nukutuksi ensimmäisenä yönä oikeastaan ollenkaan, vaikka väsynyt olinkin. Jälkisupistukset ja kierroksilla ollut keho piti hereillä. Toisaalta tuntui, että yön tunnit kuluivat nopeasti eteerisessä vauvahuurussa. Uusi aamu alkoi vähitellen sarastaa sairaalan ikkunasta kaihtimien välistä ja hetken päästä nenään tuoksui aamukahvin tuoksu oven takaa keittiöstä. Niin kului ensimmäinen yö.

Toinen päivä sairaalassa tuntui viiden tähden lepolomalta. Pötköteltiin Danielin kanssa sairaalan sängyissä, syötiin, katsottiin telkkaria (kyseisenä päivänä tuli mm. sm-hiihdot Rovaniemeltä), juteltiin niitä näitä, kerrattiin yhdessä synnytyskokemusta ja vauva oli rinnallani tai nukkui syleissämme. Välillä vaihdettiin vaippaa ja haettiin maskit päällä ruokaa yhteiskeittiöstä. Isommat lapset olivat kotona muman ja ukin kanssa, joten siitä varmaan suurimmaksi osaksi johtui tunne täydellisestä lepolomasta. Oli niin hiljaista ja rauhallista. :D

Tokana päivänä viestittelimme läheisten kanssa ja lähetimme vauvasta muutamia kuvia, kerrottiin pikkuveikan syntyneen. Kaikki oli iloisia, että hän oli syntynyt ja saimme onnitteluja.

Illalla päätimme, että Daniel lähtee toiseksi yöksi tyttöjen luokse kotiin nukkumaan ja minä jäin vauvan kanssa sairaalaan kahdestaan. Tiesimme, että pääsemme varmaan seuraavana päivänä kotiin lastenlääkärin tarkistettua vauvan. Siksi oli helppo jäädä toiseksi yöksi yksin ja muutenkin, kun sai olla rauhassa omassa huoneessa.