Heräsin tänään ihan itsestään jo kello kuudelta, joten mulla oli aikaa lukea aamun lehteä. Luen Hesarin digiversiota, joka on meillä parhaillaan pari kuukautta kokeilussa. Ensimmäisenä artikkelina aamulla eteeni pomppasi juttu onnistujista ja siitä, millaisia ominaisuuksia tai piirteitä onnistujilla ja menestyjillä pyskologi Satu Kasken mukaan on. Klikkasin jutun auki ja aloin lukea, sillä aihe on mielestäni mielenkiintoinen.

Hyvinvointivalmentajaksi opiskellessani osa opinnoista sisälsi myös mental trainingia. Puhuimme muutoksesta, asenteesta, mielen voimasta ja toki myös menestyksestä ja onnistumisesta. Miksi onnistumisen kokemukset ovat ihmiselle niin tärkeitä? Miksi niitä pitäisi kokea ja miksi ihmistä pitäisi opettaa oivaltamaan omat onnistumiset? Mikä ylipäätään on onnistumista? Kuka sen mittaa? Sanoisin, että me itse. Riippuu vain minne oma rima on asetettu!

Voiko perjantain siivousurakkaa esimerkiksi kokea onnistumisena. Mielestäni voi ja pitäisikin. Varsinkin suorittajaluonteelle olisi ensiarvoisen tärkeää osata juhlia ja huomata omia onnistumisia. Niin työelämässä, arjessa, perheen kanssa kuin omissa henkilökohtaisissa tavoitteissaan. Aina tavoitetta ei tarvitse heittää kauemmaksi ja kauemmaksi. Joskus pitää kokea saavuttaneensa oma määränpää, oli se mikä hyvänsä. Toisten on helpompi huomata onnistumisen kokemukset kuin toisten, mutta taitoa voi treenata.

Toisaalta onnistumis- ja menestysasiaa voi katsoa myös toisesta näkökulmasta. Epäonnistumisen kautta. Jokainen onnistuminen vaatii epäonnistumisia. Harva asia menee täysin maaliin ykkösellä. Sekin pitäisi muistaa.

Kaikkien onnistumisten takana on enemmän epäonnistuneita kuin onnistuneita suorituksia

”Usein siis se, mikä näyttää ulkopuolisesta täydelliseltä onnistumiselta, on seurausta monista toistoista ja sinnikkäistä yrityksistä. Itse asiassa melkein kaikkien onnistumisten takana on enemmän epäonnistuneita kuin onnistuneita suorituksia. Yhtä lailla voi ajatella, että onnistuakseen ihmisen tulee kohdata myös epäonnistumisia. Ne kuuluvat asiaan, mutta niitä ei pidä jäädä märehtimään”, toteaa psykologi Kaski artikkelissa.

Tämä kommentti artikkelissa oli mielestäni erityisen hyvä. Onnistumiset todellakin ovat se jäävuoren huippu, jonka alle mahtuu monta suvantoa, matalikkoa ja epäonnistumista. Mutta that’s life.

Usein turhaan pelätään epäonnistumista, mutta niin ei pitäisi olla. Alan tästä lähtien ainakin itse kääntää asiaa niin, että jos haluan saavuttaa jotain uutta, menestyä tai onnistua, niin matkaan kuuluu luonnollisesti myös epäonnistumisia. Sillä asenteella ja ajatusmallilla eteen sattuvia epäonnistumisia on paljon helpompi kestää ja sietää sitä olotilaa, mikä niistä voi joskus tulla. Tottakai niistä kannattaa ottaa jotain opiksi, mutta märehtimään niihin ei kannata jäädä.

Näin oman yrittäjätaipaleeni alkumetreillä aihe on kiinnostava. Oma yritys ei työllistä, kasva tai menesty, jos ei uskalla ottaa riskejä, unelmoida, tehdä kovasti töitä, epäonnistua ja