Täydellisen sijaan riittävän hyvä

Olen viime vuodet opetellut ottamaan joitain asioita vähän lungimmin. Rennommin. Sanoisin, että olen siinä onnistunutkin, riittävän hyvin, vaikka opettelemista tämä elämä kaiken aikaa onkin.

Olen tietoisesti yrittänyt nauttia enemmän matkasta kuin määränpäästä. Koska siinä matkan varrella kaikki asiat oikeasti tapahtuvat. Kokemukset. Oppiminen. Havainnot. Tunnelmat ja tunteet.

En ole koskaan ollut niin sanotusti pilkun viilaaja. Sellainen, että kaiken pitäisi olla tip top, tarkalleen ja täydellistä, ennen kuin voisi päästää irti. Mutta olen tykännyt tehdä paljon, olla monessa asiassa hyvä, kehittyä, oppia, kokeilla, mennä eteenpäin. Vähän sellainen suorittaja, joka huomaa välillä, että kalenteri onkin aika täynnä. Useimmiten kivoja juttuja, mutta liian täynnä.

Eräs juttu tässäkin asiassa on hienoa: kun asian tiedostaa, sille voi tehdä jotain ja omaa tapaansa toimia voi tarkastella. Tuumia, funtsia ja selkeyttää.

Sellainen tietynlainen tekijäpersoona, aktiivisuudesta pitävä luonne tuskin koskaan minusta katoaa, eikä tarvitsekaan. Sen sijaan olen kehittänyt itselleni tavallaan työkaluja, jotka auttavat minua löytämään ne asiat, jotka todella tuovat minulle onnea, ovat merkityksellisiä. Asioita, joihin ajan laittaminen todella kannattaa. Koska arvostan tosi korkealle myös sitä rauhallista aikaa vaikkapa kotona, luonnossa tai perheen ja ystävien kanssa.

En pidä siitä olotilasta, kun stressaa. Tuskin meistä kukaan tykkää, ainakaan pidemässä juoksussa. Siksi olenkin viime vuodet tietyissä tilanteissa toistanut itselleni: done is better than perfect. Kääntäisin sen vapaasti: täydellisen sijaan riittävän hyvä.

Missä tilanteissa sitten tällaisesta mentaliteetista on apua?

Sanoisin, että hirvittävän monessa. Vauvavuoden hetkissä, taaperon kasvattamisessa, kodin siisteydessä, ruuan laittamisessa, työelämässä, blogin kirjoittamisessa, ystävyyssuhteissa, juhlien järjestämisessä, parisuhteessa, liikunnassa, säästämisessä. Lähes missä vain.

Otan esimerkiksi juhlien järjestämisen. Sanoisin, että meidän häät olivat tästä hyvä esimerkki. Halusimme pitää häät, mutta vauvavuoden aikana emme olisi mitenkään jaksaneet suunnitella niin sanotusti perinteisiä häitä. Sitten miehen kanssa pohdimme arvojamme ja tulimme siihen tulokseen, että ystävien koolle kutsuminen on meille tärkeämpää kuin muodollisesti täydelliset häät.

Kutsuimme 100 ihmistä paikalle ja koko juhlien budjetti taisi olla 3000 euroa, kärjestelyihin ei kulunut paljoakaan aikaa. Juhliin sisältyi ruuat, juomat ja juhlapaikka sadalle hengelle, panostettiin niihin tärkeimpiin. Minun ”häämekkoni” oli esimerkiksi valkoinen polvipituinen mekko, jota olin käyttänyt vuosi sitten Pikkuässän ristiäisissä ja olin ostanut sen alkujaan parilla kympillä. Juhlien kukat hankimme Plantagenista ja teimme niistä lasipulloihin kauniita asetelmia. Juhlien pöytäliinat kaivoimme vanhempiemme liinavaatekaapeista. Veljeni ja serkkuni kokosivat bändin. Hääyön nukuimme kotona. Juhlapaikka ei ollut hieno, mutta 100 ihmistä mahtui sinne.

Saimmekin itseasiassa meille täydelliset häät, vaikkei ne missään määrin olleet perinteiset ja sellaiset, kuin kuuluisi ehkä olla.

Toiseksi esimerkiksi otan liikunnan. Sen sijaan, että lenkille lähtiessä päättäisin juosta täydet ja täydelliset 10 kilometriä tai kuntosalilla tehdä täydellisen voimasarjan, päätän vain lähteä. Treeni ja liikunta muotoutuvat päivän fiiliksen mukaan ja olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että 30 minuutin kävelylenkki on kuitenkin sohvaa parempi vaihtoehto, jos ei jaksa 10 kilometriä juosta. Näin tiiviisti kärjistettynä.

Panostan mieluummin tässä elämänvaiheessa liikunnan iloon, kuin itse suoritukseen. En tarkoita, että itselleen tarvitsisi olla aina lepsu ja löysä, mutta henkilökohtaisesti pääsen paljon parempiin tuloksiin tällaisella sallivalla ja positiivisuuteen pyrkivällä liikunta-ajattelulla. En usko kaikki tai ei mitään -ajatteluun.

Itselleni on ainakin ollut hyötyä tästä täydellisen sijaan riittävän hyvä -ajatusmallista. Joihinkin asioihin voi sitten panostaa enemmän, mutta ei kaikkeen.

Itseasiassa. Täydellisen sijaan riittävän hyvä voikin olla paras.

-Hilla

Kuvat on otettu meidän retkeltä Porkkalanniemeen viime sunnuntaina.

You may also like

4 kommenttia

  1. Ihana teksti, sanoma kuvista puhumattakaan <3 Minusta tuntuu, että itselläni tämä beben tulo on se, joka tavallaan VIHDOIN pakottaa minut hyväksymään sen, että 8 on uusi 10 – joskus 7 riittää! Perfektionistinä sitä vain saa pettyä ja polttaa itseään kynttilän kummastakin päästä ihan mäsäksi ja väsyneeksi jos kokoajan yrittää päätyä täydellisyyteen tässä uudessa elämäntilanteessa. Toivon, että kasvaisin äidiksi jolla on pitkät hermot ja on seesteinen, opettaa lapselleen rauhoittumista ja juuri sitä, ettei perfektionismillä pitkälle pötkitä ja että osaisin sisällyttää tämän ohjeen ja ajatuksen itseeni myös urheilijana: edelleen sitä tulee suoritettua silloin tällöin, vaikkakin aiempaa paljon vähemmän. Olisi silti ihanaa opetella sellaiseksi joka oikeasti menee vain oman tuntemuksensa mukaan, ei piiskaa itseään lenkille jollei siltä tunnu ja hyväksyy itsensä joka ikinen päivä juuri sellaisena, jolta sinä päivänä tuntuu. Tälläistä selfhelp-kirjallisuutta olisi varmasti olemassa pilvin pimein mutta pakko myöntää, ettei minulla nyt Benjan syntymän jälkeen tunnu olevan hurjasti hajurakoja lukea 😀 Pitäisi kyllä napata kirja useammin käteen! Hei siinäpä postaustoive: vinkkaa kirjoista – joko selfhelpiä, luovuudesta – mistä vain, joita itse olet lukenut ja kokenut hyviksi 🙂 Saatoin jälleen kerran lainata sua btw blogipostaukseen, jonka rustasin äsken kahvikupponen vierelläni. Oli ihanaa malttaa – myös keskeneräisyyden pelko takaraivossa – istahtaa alas ja kirjoittaa vauvan päiväunien ajan. Poika nukkuu tänään (onneksi) hyvin ja sain koko tekstin valmiiksi. Usein en viitsi edes aloittaa postausta ollessamme kaksin kotona, koska pelkään että hän herää "silti" ja tekstini jää kesken. Aiemmin aloitettua tekstiä kun on – etenkin pohdiskelevampaa tekstiä kirjoittaessa – hankala jatkaa jälkikäteen.
    Mukavaa viikkoa! 🙂

    1. Moikka Jossu! Sun kommentteja on aina niin mukava saada ja lukea. 🙂 Vauvan syntymä kyllä muuttaa paljon ja kyllä, suoritajaluonteelle tekee useimmiten myös hyvää. On pakko vähän miettiä asioita uudesta näkökulmasta ja omien voimavarojenkin takia miettiä, että mikä on oikeesti riittävää. Tärkeintähän on se, että vauvalla kaikki hyvin ja äitilläkin melkolailla. Kodin siisteys tai muut seuraavat sitten perässä. <3

      Ja kuten sanoin, minussakin on sellaista suorittajaa, mutta ainakin omasta mielstäni olen sitä saanut aisoihin. Perfektionismissa se on varmasti sama juttu, pienistä puroista syntyy isoja juttuja. 🙂

      Ymmärrän myös hyvin tuon bloggaamisen hankaluuden päikkäriaikaan, on multakin useamman kerran jäänyt teksti kesken tai sitten saanut väkipakolla just ja just valmiiksi ennen lapsen heräämistä. Mutta hyvä asenne sulla, saahan sen sitten valmiiksi myöhemminkin. <3 Ja aina niitä päikkäriaikoja ei kannata kuluttaa johonkin, välillä on hyvä nukkua itsekin päikkärit tai lepäillä vain.

      On mulla vino pino kirjoja, joita olen lukenut ja saanut niistä hyviä ideoita elämään ja tänne blogiinkin. Voisin niistä tehdä koostetta: Hillan kijavinkit. Ja paljon siis tykkään sellasesta hyvinvointiin, mieleen ja psykologiaan liittyvästä kirjallisuudesta. 🙂

      Kiitos ja mukavaa viikkoa sinnekin teille! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *