Kaupallinen yhteistyö Lahden Antiikkitukku.

Vanha kaappi pääsi lastenhuoneeseen lelukaapiksi. Vaikka kaapilla on ikää noin sata vuotta, on se meidän kotona uusi kaappi. Kaappi on seisonut lastenhuoneessa nyt jykevästi parisen viikkoa ja kätkee sisälleen lähes kaikki lastenhuoneen lelut. Olin jo pidemmän aikaa haaveillut vanhasta kaapista lastenhuoneeseen ja kun teimme kotona huonekaluvalssia, syntyi sellaiselle oiva paikka lastenhuoneeseen.

Vaihdoimme alkuvuodesta kotonamme huonejärjestystä, minkä alkuun paneva voima oli nukkumisjärjestelyt. Perhepeti muutti toiseen huoneeseen ja tästä meidän entisestä makuuhuoneesta päätimme tehdä lastenhuoneen. Päädyimme vaihtoon ihan siitä syystä, että lapset saivat leikkihuoneekseen isomman huoneen, ja nukkumishuoneeksi riittää vähän pienempi huone. Huoneen yksi seinä oli ennestään tuollainen tumman harmaa ja sellaiseksi se saa jäädä. Sopii mielestäni kivasti lastenhuoneeseenkin.

Leluille paikat ovien takana

Mietin sisustusratkaisuja yleensä muutamista näkökulmista: tämän lastenhuoneen kaapin kohdalla yksi tärkeimmistä asioista oli käytännöllisyys siivouksen kannalta. Nyt on ihanaa, kun lelut voi siivota isojen ovien taa hyllyille, sitten vaan ovet kiinni ja simsalabim: huone on siisti. Tottakai elämä ja touhut näkyy ja saa näkyä lastenhuoneessa, mutta sen lisäksi on tosi kiva, että huoneen saa vauhdikkaasti siistiksi.

Kaapin sisällä on yksi iso hylly ja laatikko kirjoille. Toisella hyllyllä on lautapelejä, palapelejä ja laatikko pehmoleluille sekä nukeille. Ylimmällä hyllyllä taitaa olla nyt keijun siivet, taikasauva, ukulele ja muuta huoneen omistajalle tärkeää rekvisiittaa. Katsoimme lapsen kanssa yhdessä tavaroille paikat ja minulla on sellainen kaunis ajatus (toiveajattelua hehe), että hän oppisi vähitellen laittamaan leikkien jälkeen leluja omille paikoilleen. Tilaa ainakin on hyvin.

Vanhaa ja uutta yhdistäen

Sisustamisessa minua on aina kiehtonut kodit, joissa yhdistetään kauniilla tavalla vanhaa ja uutta. Koti saisi olla kerroksellinen ja jollain tavalla persoonallinen. On se sitten vanha kaappi, taulu seinällä tai jokin pieni yksityiskohta, joka on omistajalleen tärkeä.

Kaikkien opiskelu- ja muuttovuosien jälkeen olemme nyt asettuneet sellaiseen vaiheeseen elämässä, että minusta on alkanut vähitellen tuntua siltä, että kotiin saisi muodostua sellaisia persoonallisia yksityiskohtia. Tämä kaappi voi nyt olla alkua sille.

Vanha kaappi löytyi Lahden Antiikkitukusta

Löysin ja ostin kaapin Lahden Antiikkitukusta, jonka valikoimaa olen jo jonkun aikaa käynyt selailemassa erityisesti vanhojen kaappien ja pöytien osalta. Otin heidät Instagramissa  ja Facebookissa seurantaan, sillä niihin kanaviin tulee nostoja uusimmista huonekaluista. Olen sieltä monia kauniita puukaappeja bongannut, varsinkin talonpoikaistyyliset kaapit miellyttävät silmääni. Muutama viikko sitten heidän kanavissaan osui tämä kaunis kaappi silmiini, päätin toimia ja hankkia sen meille.

Lahden Antiikkitukulle haluan antaa vielä erityismaininnan hyvästä asiakaspalvelusta: tekivät verstaallaan pari hyllyä lisää kaapin sisään toiveideni mukaan ja toivat kaapin kotiin kuljetettuna sekä kannettuna pari vuorokautta ostamisen jälkeen.

Tästä kaapista ajattelen niin, että siitä on joku pitänyt huolta jo sata vuotta ja meidän luona se saa asustaa tulevia vuosiaan. Pidetään siitä hyvää huolta ja iloitaan, että käsityönä tehty puukaappi kestää näin hyvin aikaa. Ehkä se on juuri se ajan patina, joka tekee vanhoista huonekaluista erityisiä.

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

  1. Susanna 15.1.2021 at 16:40 - Reply

    Hei. Ihana maali tuo vihertävä tuon kaapin takana.Mikä maali kyseessä?

  2. Tuuli 22.2.2023 at 22:36 - Reply

    Hei! Todella kaunis kaappi. Minäkin mieluilen vanhaa kaappia lastenhuoneeseen. Mietityttää vain tällaisten kaappien turvallisuus lapsiperheessä eli voiko se kaatua lasten päälle. Oletteko kiinnittäneet kaapin jotenkin seinään?

Seuraa Instagramissa