Vuoden 2020 ensimmäinen viikkolista tulee tässä:

Viime viikonloppu

Viime viikonloppuna meillä kylässä olivat Danielin vanhemmat eli fammo ja faffa. Menneet kaksi viikonloppua olemme saaneet seuraa ja apua isovanhemmista, ja olemme heidän kanssa vietettyjen viikonloppujen jälkeen niin iloisia. Fammo ja faffa asuvat kuuden tunnin ajomatkan päässä, joten emme näe kovin usein, mutta kun näemme, niin he tulevat meille yökylään tai me menemme heille kylään. Siinä ehtii hyvin viettää aikaa yhdessä ja jutella kuulumisia, lapset saa leikittäjiä ja itse saa vähän huokaista.

Kuulumisia

Tämä viikko alkoi hieman ikävissä tunnelmissa, kun Pikkuässä teki olohuoneessa piruettia ja horjahti suoraan takan kuumaan luukkuun ja ehti saada käteensä palovamman. Siinä oli äidillä ja iskällä lohduttamista, pidettiin kylmää pitkän aikaa ja silti kipu ei vain meinannut hellittää. Mutta siitäkin on selvitty ja käsi on lähtenyt parantumaan. Tänään oli päiväkodista kotipäivä ja olemme olleet ihan kotosalla kättä parantelemassa. <3 Muutoin meille kuuluu oikein hyvää.

Lapsen suusta kuultua

Viime viikolla Pikkuässä kysyi kiperän kysymyksen: ”Missä minä olin silloin, kun sinä olit lapsi.” Kerroin, miten asia oli, mutta vastaus ei hänelle oikein kelvannut. Hän sitten sanoi, että ”Olin sinun vatsassa kun olit lapsi” ja minä totesin, että niinhän se varmasti oli. Näitä kiperiä kysymyksiä tulee harva se päivä ja välillä menee itselläkin sormi suuhun, kun yrittää kertoa vastauksia.

Koti

Lastenhuoneen puukaapin paikalta siirtyi hylly työhuoneeseen ja olen sen päälle kerännyt meidän kodin viherkasveja ja aloittanut muutaman taimikasvatusptojektinkin jo kevättä kohden. Nyt viherkasveja on helpompi hoitaa (eli muistan hoitaa ja kastella) kun ne ovat kaikki samassa paikassa. Kuvailen tuon kasvihyllyn joku päivä Instagramin puolelle.

Arki

Arki rullailee eteenpäin, mutta arjen lisäksi on meillä keväälle tiedossa pari lomaakin, joita odotamme. Daniel pitää viimeisen isyyslomaviikon ensi viikolla ja menemme vähän pohjoisemmaksi lumien perään sitä viettämään. Olemme myös huhtikuun alkuun varanneet Lapista mökin ja aiomme suunnata huhtikuun alussa keväthangille ja aurinkoon hiihtämään. Tuntuu mukavalta puksuttaa arkea eteenpäin, kun tiedossa on tuo kevään hiihtoreissu.

Hyvinvointi

Näin vauvaperheellisenä en voi olla mainitsematta unta ja laadukasta unta hyvinvoinnin peruskalliona. Sanoisin, että nukumme kyllä keskimäärin hyvin, mutta sitten kun tulee joku huonompi yö tai muutama peräkkäin, niin kyllä sen olossaan huomaa. Olen kyllä oppinut ottamaan niissä kohdin sitten rauhallisemmin ja sykettä nostattavamman urheilun, kuten juoksun, korvaan silloin kevyellä vaunulenkillä tai pienellä kotijumpalla.

Tämän vuoden voimasana

Olen päättänyt, että tämän vuoden voimasanani on fokus. Erityisesti tuo sana ohjaa yrittäjyyttäni sekä myös sisällöntuotantoa tänne blogiin ja Instagramiin. Minulla on ajatus siitä, millaista sisältöä haluan tehdä ja aion keskittyä siihen. Pursuilen ideoita ja ajatuksia, mutta koska näin vauvavuonna aika on rajallinen, niin olen tyytyväinen siihen omaan tekemiseeni ja pidän fokuksesta kiinni. Kun duunia tekee yksin yrittäen, on ensiarvoisen tärkeää pitää siitä omasta fokuksesta ja punaisesta langasta jollain tavoin kiinni tai löytää siihen omat parhaat keinonsa.

Kukka

Hankin viime viikolla kukkakaupasta kaksi unikkoa ja ne aukesivat toissapäivänä. Yksinkertaisuudessaan ovat kauniit kukkaset maljakossa ihan noin vaan. Ison kimpun sijaan voi hyvin hankkia vaikka yhden erikoisemman leikkokukan, joka pääsee sitten yksin maljakossa oikeuksiinsa.

Tämän viikon suunnitelmia

Tämän viikon olen halunnut pitää aikatauluista hyvin vapaana. Torstaina Pikkuässä menee varmaan taas päiväkotiin ja perjantaina kun on kotipäivä niin näemme päivällä sitten paria kaveria, joilla myös on lapsia. Viikonloppuna olemme ihan kotosalla, käydään varmaan tekemässä jokin metsäretki ja yhden yhteistyön valokuvat aion silloin kuvata. Muuten ei mitään ihmeempiä suunnitelmia tälle viikolle, ihan sitä perusarkea parhaimmillaan.

Täksi viikoksi on luvattu pakastuvaa säätä, mikä kelpaa erittäin hyvin tänne eteläänkin, vaikkei lunta olekaan. Jo siitä pakkasesta tulee talvifiilis tällä hetkellä lumettoman nurmen keskellä. Aurinkoista viikkoa Sinulle! <3

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Täällä aiempia viikkolistoja viime vuodelta.

  1. Juuli 4.2.2020 at 20:13 - Reply

    Tervetuloa Lappiin lomailemaan. Täällä lunta taas on poikkeuksellisen paljon. Toista metriä jo. Ja pakkastakin oli yks aamu -35. Vaikka moni palvelu on kaukana, niin näitä tunturimaisemia jaksaa joka päivä ihastella <3

    • Hilla 4.2.2020 at 20:36 - Reply

      Kiitos! ☺️ Voisin tulla Lappiin lumen keskelle vaikka nyt ja heti. Vaikea melkein kuvitella, millainen talvi pohjoisempana on. Se narina kengän tai suksen alla ja pakkanen poskissa. Ihanaa talven jatkoa sinulle sinne pohjoiseen. 😻

Seuraa Instagramissa

[instagram feed="25728"]