Voisi olla aika kertoa muutama sana minusta, kun uusia seuraajia on ropissut langoille mukaan. Olen Hilla, myös lempinimillä Hillis, Hildegaard, Hilu ja Hiltsu saa pääni kääntymään. Parhaillaan olen kotona hoitovapaalla lasten kanssa. Meidän tytöt (1-vuotias ja 3-vuotias) pitävät huolen, että askelia kertyy päivän aikana tarpeeksi, sitä varten en tarvitse askelmittaria. Danielin kanssa ollaan tallattu yhteistä polkua 11 vuotta, kolmisen vuotta sitten tahdottiin.

Rentoudun puuhastelemalla ja käsillä tekemällä. Tälle ”sukuvialle” olemme antaneet äitini kanssa nimen tössötys. Tössötän mitä milloinkin, sisustan, teen käsitöitä, leivon, pyllistelen puutarhassa tai keksin jonkun DIY-projektin. Se on luovaa ja rentouttavaa. Joskus syntyy tuloksena jotain kivaa, vaikkei se aina ole edes itse tarkoitus.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostaa minua, erityisesti naisten ja äitien. Siksi ensimmäisellä äitiyslomalla opiskelin hyvinvointivalmentajaksi. Haluaisin tehdä töitä sen eteen, että mahdollisimman moni saisi elää ja voida hyvin, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Jos joskus jotain haluaisin ehkä vielä opiskella, voisi se olla psyykkiseen hyvinvointiin liittyvää. Ajatuksilla ja tunteillamme on niin paljon voimaa ja vaikutusta. Josko vielä jonain päivänä järjestän rentouttavia hyvän olon viikonloppuja naisille ja äideille, joita arki meinaa viedä mukanaan. Rentoutumista, liikuntaa, ravitsevaa ruokaa, mielenkiintoisia keskusteluja inspiroivassa ympäristössä. Voimaantumista ja sitten hyvän mielen ammennusta arkeen.

Jos ihan villisti unelmoin, unelmoisin idyllisestä vanhasta puutalosta kauniin puutarhan ja luonnon keskellä. Siellä olisi kodikas ja lämmin tunnelma. Pihapiiriin kuuluisi sivurakennus, järkkäisin siellä sitten esimerkiksi niitä hyvinvointiviikonloppuja, jonka aamupalalla tuoksuisi tuoreet sämpylät, kynttilät palaisi ja jazz-musiikki soisi taustalla. Olisi hyvä olla. Nämä ovat unelmia, jotka voivat suurella todennäköisyydellä muuttua ja vaihtua, mutta unelmat antavat mulle paljon.

Blogi ja sometyö ovat vieneet minua yrittäjän uralle, olen löytänyt mielenkiintoisen työelämäpolun. Sytyn siitä, kun langat on omissa käsissä, mutta samalla huomannut sen, että yksin ei yrittäjä pärjää ja tulevaisuudessa aion pitää huolen, että ympärillä on sparraajia ajatuksille, ideoille ja tekemiselle. Koulutukseltani olen markkinointiin erikoistunut ekonomi, mutta tärkeintä minulle ei ole ura tai tittelit, vaan kiinnostava työ, joka innostaa ja antaa myös takaisin.

Liikunnasta saan energiaa viikkoihini. Kävely, juoksu, pyöräily, porrastreenit ja kotijumpat ovat suosikkeja. Meidän perheessä ei kenelläkään ole mitään aikaan tai paikkaan sidottua harrastusta. Haluamme, että arjessa on riittävästi joustoa, kun pienten lasten kanssa tietyt raamit jo on.

Tärkeintä minulle on kiitollisuus tavallisesta arjesta, tästä päivästä ja perhestä. Onni on tässä ja nyt, välillä on ylämäkeä, välillä alamäkeä, mutta niiden sekoitus ja sateenkaaren värit tekee loppujen lopuksi elämästä elämää.

Olen tosi iloinen teistä jokaisesta siellä ruutujen takana. Teille on ihana kirjoittaa ajatuksia ja mietteitä. Tuntuu, että jollain tavalla tunnen teidät. Mutta jos sulla on hetki aikaa pysähtyä tähän postauksen kohdalle, niin kirjoita ihmeessä muutama sana sinusta kommenttiin. Kuka sinä olet? Mitä sinulle kuuluu? Miksi olet siellä? Tai ihan mitä mieleen tulee.

Ihanaa heinäkuista iltaa!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

  1. Johanna 8.7.2020 at 19:57 - Reply

    Hei! Täältä kirjoittelee rakennustekniikan DI. Tällä hetkellä elämä hymyilee ja voin sanoa olevani hyvin onnellinen. <3 Haaveissa olisi muutaman vuoden sisällä perheenlisäystä. Mukavaa seurata otteitasi äitinä, ajattelen tällä hetkellä samansuuntaisesti. Blogista ja instastasi saan tsemppiä arkeen! Mukavaa kesän jatkoa teidän perheelle :)

    • Hilla 3.8.2020 at 14:03 - Reply

      Moikka Johanna! Ihana kun jätit viestiä ja kerroit vähän kuulumisia. Voi kun kiva kuulla, kun joku kertoo olevansa onnellinen ja elämän hymyilevän, arvokasta kun tunnistaa tuon olon ja osaa olla siitä kiitollinen. <3 Mukavaa elokuun alkua sinulle ja kiva kun seurailet juttujani. :)

  2. Eija 8.7.2020 at 20:22 - Reply

    Täällä seurailee blogiasi 1- ja 4-vuotiaiden lasten äiti. Olen vielä hoitovapaalla ja palailemassa syksyllä työhöni sosiaalialalle hoitovapaan päätyttyä. Tykkään seurata teidän perhe-elämää ja arkea, sillä kuvaat perhearkea valoisasti, arkisesti ja innostavasti. Moniin juttuihin on niin helppo samaistua ja lisäksi löytyy samoja intressejä liikunnan, terveellisen ruoan, pihan ja kasvimaan suhteen. Saan myös inspiraatiota liikkumisen ja lapsiperhe-elämän yhdistämiseen sun tilistä. 😊

    • Hilla 3.8.2020 at 14:01 - Reply

      Moikka Eija ja kiitos kommentistasi! :) Olipa mukavaa luettavaa. Hyvää elokuun alkua teidän perheelle! <3

  3. Inna 8.7.2020 at 20:29 - Reply

    Täällä sun ihania tekstejä lukee 27vuotias, ruoka-alan alkutuottaja. Olen myöskin äiti 1,4,6,9 vuotiaille muruille – ja vaimo yhdelle maajussille 😀
    Sun Instagram kuvat on kauniita ja liikunta aiheet inspiroivia!

    • Ulrika 8.7.2020 at 20:51 - Reply

      Hei! Olen juuri alkanut seuraamaan sinua joten on kiva tutustua sinuun paremmin. Itse olen äiti 3 ja 5 vuotiaalle lapsukaiselle. Unelmasi kuulostavat kovin samoilta kuin omani, varsinkin tuo omakotitalo ja äitien hyvinvointi. ❤️

      • Mira 9.7.2020 at 00:21 - Reply

        Heippa. Sinua seuraillut jo pitemmän aikaa. Täällä 31v kolmen lapsen äiti, sairaanhoitaja, unelmoija, sisustelija, kirppisharrastaja.. Lapset ovat pian 2 – vuotias tyttö, 7-vuotias poika ja 9-vuotias tyttö. Vaikutat niin ihanalta ja tasapainoiselta, sua on tosi kiva seurata, sellainen hyvämielen insta/blogi! :)

        • Hilla 3.8.2020 at 13:43 - Reply

          Moikka Mira, kiitos kun kommentoit ja jaoit ihanat palautteet tänne suuntaan! :) Teidänkaltaisille on kiva kirjoittaa! Mukavaa elokuun alkua! <3

      • Saana 9.7.2020 at 09:05 - Reply

        Hei. Olen aivan vasta alkanut seuramaan molempia instatilejäsi ja blogiasi ja olen aivan myyty. Niin positiivisia ja elämän myönteisiä kuvia ja päivityksiä, niistä tulee aina hyvälle mielelle. Itse olen yhden tulevan ekaluokkalainen äiti ja yhden miehen vaimo jo pian seitsemättä vuotta. Töitä teen erityisnuorten parissa. Liikunta on todella lähellä sydäntä, erityisesti pyöräily. Käsitöitä ja diy-juttuja innostun aina pimeinä syysiltoina tekemään. Nautin pienistä asioista, elämä on tässä ja nyt.

        • Hilla 3.8.2020 at 13:42 - Reply

          Moikka Saana ja ihana kun kommentoit uutena lukijana. Tervetuloa linjoille! <3

      • Hilla 3.8.2020 at 13:52 - Reply

        Heippa Ulrika ja tervetuloa blogin puolelle lukijaksi. Kiva kun löysit tänne. Unelmat antaa niin paljon, ihana kun sellaisia voi olla ja haaveilu ei maksa mitään! Mukavaa elokuun alkua teidän perheelle. <3

    • K 8.7.2020 at 22:38 - Reply

      Täällä vastavalmistunut luokanopettaja! Juttujasi on ihana seurata, koska annat ihanan kuvan lapsiperhearjesta, vaikk varmasti teilläkin välillä haasteita. Arki ja elämä on kuitenkin seesteistä, pienistä asioista nautitaan ja tehdään yhdessä perheenä. Kiitos hyvänmielen jutuista ja inspiraatiosta.

      • Hilla 3.8.2020 at 13:44 - Reply

        Kiitos ja ihana kun kävit jättämässä kommentin! Mukavaa elokuun alkua ja pian luokanopettajan töihin paluuta sinulle! :)

    • Laura 19.7.2020 at 23:29 - Reply

      Täällä 3kk ja 2v pienokaisten äiti. Tekisitkö juttua liikunnan aloittamisesta raskauksien jälkeen, millaista, miten paljon, sekä imettämisen aikana että jälkeen. Mitä pitäisi syödä että jaksaa liikkua muttei painon tartteis noista vaan laskea. M

      • Hilla 3.8.2020 at 10:17 - Reply

        Moikka Laura! Voisin vaikka kerätä yhteen aikaisempia postauksia, joissa olen käsitellyt noita aiheita ja sitten vielä koota omia ajatuksia. Kaiken kaikkiaan me olemme jokainen yksilöitä omilla taustoillamme ja tottumuksillamme, että melko vaikeaa yhdessä blogipostauksessa antaa avaimia kaikille, mutta toki omia ajatuksia voisin kirjoitella ylös. :)

    • Hilla 3.8.2020 at 13:59 - Reply

      Heippa Inna ja kiva kun kommentoit. Teillä on siellä pieniä ihanuuksia monta. <3 Ihana kun olet löytänyt sisältöjen pariin ja viihtynyt! Mukavaa elokuun alkua teidän perheelle ja maatilan hommiin, joita varmaan tähän aikaan vuodesta riittää. :)

  4. Anna 8.7.2020 at 20:31 - Reply

    Tuttua oli, ainakin lähes kaikki, mutta olihan kiva lukea! 😘

    • Hilla 3.8.2020 at 13:57 - Reply

      Kiva kuulla ihanuus! <3

  5. Merja 8.7.2020 at 20:33 - Reply

    Eksyin sun tilille vuosia sitten. Jäin seuraajaksi positiivisuuden vuoksi. Myös kokonaisvaltainen hyvinvointi sai minut jäämään seuraajaksi. Olin eron jälkeen opetellut mindfulnessia ja koin pikku hiljaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Sun tili toi siihen kivan lisän. :) Nyt on yritetty jo tovi perheenlisäystä, mutta valitettavasti ei olla oltu vielä onnekkaita ja siunattuja sen asian suhteen. Siksi meinasin lopettaa seuraamisesi, kun alkoi ärsyttämään päivitykset lapsista. Kunnes päätin olla onnellinen teidän puolesta ja jäädä seuraamaan teidän hyvinvointi.

    • Iris 9.7.2020 at 20:00 - Reply

      Moi! Olen seurannut sinua jo useamman vuoden (mutten ole koskaan kommentoinut?). Olen 27-v hoitovapaalla oleva taaperon ja vauvan äiti. Työelämässä olen terveysalalla. Kirjoitat kauniisti perhe-elämästä ja muutoinkin lapsiin/vanhemmuuteen liittyvät aiheet kiinnostavat minua. Myös liikuntajutut ovat mieleisiä: lenkkeily on omakin harrastukseni ja pienten lasten äidille just toimiva! Ihailen puutarhavirityksiäsi, ja jos itsellä olisi enemmän aikaa ja jaksamista, minullakin olisi moinen. Kiitos kivasta blogista!

      • Hilla 3.8.2020 at 10:26 - Reply

        Kiitos Iiris kommentistasi! Olipa mukava lukea ja tule ihmeessä toistekin kertomaan kuulumisia, teistä on aina niin virkistävää ja kivaa kuulla sieltä ruudun toiselta puolelta! <3 Mukavaa elokuuna alkua teille! :)

    • Hilla 3.8.2020 at 13:56 - Reply

      Heippa Merja ja kiitos kun jätit kommentin. <3 Ihana kuulla, että olet saanut täältä ajatuksia erilaisiin elämäntilanteisiin. Ja voin kyllä yrittää ymmärtää, että lapsiaiheiset sisällöt eivät ole silloin helppoa, kun itsellä on toiveissa lapsihaave, joka ei ole vielä päässyt toteutumaan. Toivon teille kaikkea hyvää ja luottoa tulevaan sen toiveen kanssa. <3 Mukavaa elokuun alkua sinulle!

  6. Ninni 8.7.2020 at 20:43 - Reply

    Moi! Täällä seurailee 2,5v ja 8kk pikkupoikien äiti ja luokanopettaja. Tällä hetkellä vielä vanhempainvapaalla, mutta kuukauden päästä jo pikkuhiljaa taas töidenkin parissa. Eksyin blogiisi ja instatilille kun etsin vinkkejä raskausajan liikuntaan ja hyvän mielen perhearkikuvaukset ja toteutettavissa olevat liikuntavinkit saivat jäämään. Taidamme olla saman ikäisetkin ja myös perheen kaksikielisyys yhdistää, joten on ollut tosi mukava seurailla😊 Mukavaa kesänjatkoa koko perheelle!

    • Hilla 3.8.2020 at 13:54 - Reply

      Heippa Ninni ja kiitos kommentista. Meillä on kyllä monta yhdistävää asiaa. :) Kiva kun olet löytänyt juttujen pariin ja seurailet. Mukavaa elokuun alkua teidän perheelle! <3

  7. Heta 8.7.2020 at 21:04 - Reply

    Heippa! Täällä 30-vuotias 1- ja 3-vuotiaiden äiti, joka sosiaali- ja terveysalalla. Luin blogiasi ennen kuin teille tuli ensimmäisen kerran perheenlisäystä, etenkin ihanan positiivisen ja itselle armollisen elämänasenteesi ja kauniiden elämänmakuisten kuviesi vuoksi. Samankaltainen elämäntilanne ja samaistuttavat, rehelliset tekstisi tuovat iloa ja herättelevät ajattelemaan, ja toki kaikki sisustus- ja puuhastelujututkin osuu yksiin omien kiinnostuksen kohteiden kanssa. Siksi on ilo seurata sinua 😊

    • Hilla 3.8.2020 at 13:51 - Reply

      Kiitos kommentista kivasta palautteesta ja viestistä Heta! <3 Hyvin samankaltaisessa elämänvaiheessa ollaan pienten lasten kanssa. Mukavaa elokuun alkua teidän perheelle! :)

  8. Noora 8.7.2020 at 21:34 - Reply

    Hei Hilla! Kiitos tavastasi olla ja elää, kiitos rennosta ja positiivisesta asenteestasi sekä siitä että julkaisuissa paljon mihin samaistua maanläheisen otteesi myötä. Hurjasti tsemppiä jatkoon, teet hyvää työtä! T. Kolmekymppinen kahden lapsen työssäkäyvä äiti

    • Hilla 3.8.2020 at 13:48 - Reply

      Kiitos Noora ihanasta kommentista! Olipa tosi kivasti ja kauniisti sanottu – ja kuulla, että olen saanut välitettyä niitä fiiliksiä sinne ruudun toiselle puolen. <3 Mukavaa elokuun alkua teidän perheelle. :)

  9. Tuttu 8.7.2020 at 21:56 - Reply

    Hei! Oltiin joskus samassa työpaikassa ja myös samassa koulussa ja ”tuttuuden” vuoksi aloin seuraamaan blogiasi, kun eteeni osui joskus :) ja olen jatkanut, koska kirjoitat niin hyvin ja kivalla fiiliksellä! Täällä esikoinen tulossa vielä tässä kuussa <3

    • Hilla 3.8.2020 at 13:45 - Reply

      Heippa! Mukava kuulla, kiva kun seurailet. Onnea teille pienokaisesta. <3 Hyvää elokuun alkua!

  10. Raisa 9.7.2020 at 20:09 - Reply

    Heippa! Täällä myös yksi kahden lapsosen (3v. ja 8kk) äiti ilmoittautuu lukijaksi. Varmaan pari vuotta seurasin alkuun aina silloin tällöin sun kirjoituksia, mutta nyt toisen lapsen syntymän myötä aloin ihan säännöllisesti seurailemaan myös instan puolella. Koen meitä yhdistävän monet mielenkiinnon kohteet (liikunta, käsillä tekeminen, arki lasten kanssa ym.) ja nyt vielä kun kerroit unelmasi, niin tämäkin natsaa. Me asustellaan tällä hetkellä uudehkossa omakotitalossa,jonka pihan laittaminen on tällä hetkellä suurin innostuksen (ja ärsytyksen 🙈) kohde, mutta haaveillaan miehen kanssa vanhasta hirsitalosta, joka voitaisiin remontoida täällä etelä-pohjanmaan maaseudulla. Olen ammatiltani psykologi ja näin ollen myös ihmisen mieli ja psyykkinen hyvinvointi kiinnostavat monella tapaa. Pidän juurikin sun lämminhenkisestä ja samalla myös ihanan armollisesti tavasta kirjoittaa asioista ☺️ Aurinkoista ja rentouttavaa kesälomaa teidän perheelle! ❤️

    • Hilla 3.8.2020 at 10:24 - Reply

      Heippa Raisa ja kiitos sinulle kivoista sanoista! :) Oi että, meillä kyllä natsaa kiinnostuksen kohteet ja elämänvaiheet muutenkin. Siellä Etelä-Pohjanmaalla on kyllä varmasti kauniita vanhoja taloja rempattavaksi. Joskus olen sinnekin Oikotien haulla päätynyt. :D Kiva kun olet löytänyt blogiini lukijaksi ja viihtynyt jo pidemmän aikaa. Mukavaa elokuun alkua teidän perheelle. <3

  11. Satu // Life with Satu 10.7.2020 at 11:49 - Reply

    Olipa kiva lukea tällainen postaus vaikka blogia olenkin jonkun aikaa seurannut jo. Täällä yhden 2,5 vuotiaan lapsen äiti joka innostuu hyvinvoinnista myös niiden lasten tekemisten lisäksi. Luen kyllä mielellään myös esim pohan laitosta vaikka kerrostaloasujana siitä ei ihan kaikkia hienouksia ymmärrä. pidän sun lämminhenkisestä tyylistä kirjoittaa.

    Ihana alkavaa viikonloppua! <3

    • Hilla 3.8.2020 at 10:22 - Reply

      Kiitos Satu ihanasta palautteesta! <3 Niin mukava kun laitat kuulumisia myös tänne suuntaan. :) Mukavaa elokuun alkua teidän perheelle!

  12. Maisu 10.7.2020 at 18:55 - Reply

    Liityn äiti voittoiseen porukkaan :) Olen 29-vuotias kahden lapsen äiti, lapset 2v ja 4,5v, kolmas lapsi haaveissa, eli tosi hyvää kuuluu. Satunnaisesti lenkkeilen, suurimmaksi osaksi kävellen ja joskus käyn kuntosalilla. Asun miehen ja lasteni kanssa omakotitalossa. Blogiasi aloin lukemaan ennen ensimmäisen lapsesi syntymää ja eniten kiinnostavia aiheita ovat tietenkin lapsiin liittyvät postaukset, leivonta ja ruoanlaitto, asuntoon ja sisustamiseen, sekä liikuntaan liittyvät jutut. Teit joskus raha-postauksen, siitä erityisesti pidin, raha- ja talousasiat kiinnostavat! Kiitos, kun jaksat kirjoittaa! :)

    • Hilla 3.8.2020 at 10:20 - Reply

      Moikka Maisu ja kiitos ihanasta palautteesta! :) Raha- ja talous-postaukset voisi kyllä saada jatkoa syksyn tullen, ne kiinnostavat minuakin, joten voisin suunnitella sellaisia aiheita. Mukavaa elokuun alkua!

  13. Elina 11.7.2020 at 20:42 - Reply

    Tykkään lukea blogiasi, koska elämäntilanteesi ja harrastuksesi ovat hyvin samanlaiset kuin omani. Meillä on 3 ja 1 vuotiaat pojat, joten luonnollisestikin lapsiarkeen liittyvät postaukset kiinnostavat. Harrastan paljon juoksua, ja tykkään valmistaa terveellisiä, mutta helppoja ruokia, joten niihin liittyviä postauksia on myös ihana lukea :) Kiitos hyvänmielen blogistasi!

    • Hilla 3.8.2020 at 10:19 - Reply

      Heippa Elina ja kiitos tästä palautteesta, olipa kiva kuulla sinusta! Kohta palailen taas kesälomalta blogi- ja Instan pariin uusia ideoita täynnä. <3

  14. Jossu 25.7.2020 at 13:53 - Reply

    Moikkamoi – minä Jossu täällä :) 30-kymppinen 2v Benjaminin äiti, Tobiaksen tuorehko vaimo ja Ronja-labun äiti ja omistaja, itsensä ja oman tasapainon etsijä, rakkaan ihanan 1917-rakennetun talomme omistaja ja terveydenhuollon ammattilainen. Löysin blogisi joskus way way back ja jäin seuraamaan samojen intressien takia. Meinattiin kerran jo Kirkkonummella treffatakin mutta aikataulut eivät (onneksi) sitten osuneetkasn yhteen (B sattumoisin ykäsi heti kun päästiin kotiin :D) ja näistä treffeistä edelleen haaveilen. Ollaan samanikäisiä ja -henkisiä, mutta olet minua paljon kypsempi ja ihailen suuresti viisauttasi: et tunnu suorittavan, vaan toteutat mitä siinä hetkessä pystyy ja jaksaa ja tarjoatte Danielin kanssa ihanan lapsuuden retkineen tytöille :) Katson aika-ajoin etuovesta teille sopivaa kotia täältä päin ja varmistan näin paikkani sitten näihin sun hyvinvointiviikonloppuihin ;) Pus!

    • Hilla 3.8.2020 at 10:15 - Reply

      Heippa Jossu ja kiitos kivoista kuulumisista ja palautteesta! Niin ihana nähdä vähän ketä teitä siellä ruudun toisella puolen on. Pus! <3

Seuraa Instagramissa