Kaupallinen yhteistyö Pentik.

Pentik juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi Pentik jakaa tarinoita tuotteiden, taiteilijoiden ja koko perheyrityksen taustalta kuluneiden vuosien varrelta. Pentikillä ajatellaan, että upeimmat tarinat taltioidaan tuotteisiin niiden käytön myötä. Siksi Pentik on kutsunut myös kaikki Pentik-ystävänsä kertomaan omia tarinoitaan menneiltä vuosilta. Tänään on minun vuoroni kertoa oma Pentik-tarinani täällä blogissa.

Pentik-tarinani

Pentikillä on merkittävä paikka lapsuuteni kotimuistoissa

Pentikin perustajan Anu Pentikin missio on ollut jo 50 vuoden ajan luoda kauneutta koteihin. Minäkin olen saanut nauttia tuosta kauneudesta useiden vuosien ajan. Omat muistoni ulottuvat lapsuuteen, jolloin keittiöstämme löytyi esimerkiksi Pentikin piirakkavuoka, keraaminen voirasia ja maitotölkin kaadin, jotka itse asiassa edelleen löytyvät vanhempieni kodista ja ovat siellä päivittäin käytössä.

Minulle tulee kotoisa olo, kun vanhempieni luona vieraillessa kaadan maitoa kahvin joukkoon Pentikin Mansikka-kaatimesta tai nostan voipurkin pöytään kauniissa keraamisessa astiassaan, jossa on puukansi. Kuinka monet kerrat olen lapsuudessani leiponut mustikkapiirakan Viinimarja- ja Vanilja-vateihin. Ne ovat minulle tuttuja ja kotoisia kodin astioita ja käyttöesineitä.

Pentikin keramiikkaesineet on tehty kestämään käytössä sukupolvelta toiselle, ja sen voin omalta osaltani todeta tapahtuneeksi lapsuudenkodissani. Olen syönyt lapsena mustikkapiirakkaa samasta piirakkavuoasta, josta äitini tarjoilee sitä tänä päivänä lapsenlapsilleen. Aika kuluu, sukupolvet vaihtuvat – kestävät ja laadukkaat tuotteet pysyvät ja kulkevat mukana. Se on kaunista ja nostalgista!

Myymälässä ihailemassa kauniita tuotteita

Olen kasvanut lapsuuteni Päijät-Hämeen Kärkölässä ja sittemmin Hollolassa. Lähin Pentik-myymälä sijaitsi Lahdessa Trion kauppakeskuksessa. Pentikin myymälä oli yksi lempipaikoistani kaupunkikierroksella.

2000-luvun alun shoppailukierroksella kävin hankkimassa ehkäpä jonkun vaatteen ja sen lisäksi lähestulkoon aina kiersin Pentikin myymälän. Ihailin tuotteita myymälässä, vaikka en olisi mitään edes ostanut. Samoin teimme usein äitini kanssa. Pentik-myymälässä oli ihana käydä kiertelemässä ja haistelemassa tunnelmaa. Osin ihailuun liittyi myös unelmointia: ”Tuon vielä joskus hankin.” ”Tuollainen olisi kaunis kodissamme.”

Pentikin myymälöistä olen hankkinut monet lahjat ja muistamiset ystäville ja sukulaisille. Olipa kysymyksessä ylioppilasjuhlat, pieni muistaminen tai joululahja, saattoi Pentikin myymälästä löytää helposti jotain laadukasta ja kaunista pakettiin käärittäväksi.

Teini-iässä aloin kerätä omaa Vekki-sarjaa

Ehkä nämä kaikki edellä mainitsemani asiat vaikuttivat osaltaan siihen, että 15-vuotiaana päätin aloittaa oman Pentik-astiaston keräämisen. Ihailin useampaa astiasarjaa ja lopulta päädyin valkoiseen ja yksinkertaiseen Vekki-sarjaan. Jo tuon ikäisenä kiinnostukseni melko yksinkertaiseen tyyliin, selkeyteen ja hillittyyn värimaailmaan oli olemassa.

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2008 ja kirjekuorien lisäksi toivoin ja sain Pentikin astiastoa, joka tuolloin kasvoi suuremmaksi. Sain ylioppilaslahjaksi Vekki-sarjasta syviä ja matalia ruokalautasia, salaattikulhon, maljakon, valaisimen, kahvikuppeja ja leipälautasia.

Sittemmin Vekki-sarjasta ei muodostunut Pentikin ikisuosittua astiasarjaa, vaan sen tuotantoa päätettiin supistaa ja Vekki-astioiden tuotanto lopetettiin opiskeluaikoinani. Kun muutimme Danielin kanssa ensimmäisen kerran yhteen, päätin säilyttää kaikki Vekki-sarjan isommat esineet, mutta vajaan astiaston myin silloin Torin kautta eteenpäin henkilölle, joka halusi saada oman astiastonsa kokonaiseksi tuotannon lopettamisen jälkeen.

Luopuminen silloisesta Vekki-astiasto tuntui hieman haikealta, mutta samalla minua ilahdutti, kun vajaa astiastoni täydensi jonkun toisen astiastoa täydemmäksi. Vekki-sarjasta minulla on edelleen olemassa kaksi maljakkoa arkikäytössä, samoin salaattikulho, kermakaadin sekä ylioppilaslahjaksi saamani valaisin, joka on ollut viimeiset vuodet kylläkin siskollani lainassa. Edelleen osaa Vekki-sarjan tuotteita valmistetaan: tässä esimerkiksi Vekki-ruukku.

Vierailu Pentik Kartanolla oli upea kokemus

Teimme viime kesänä reissun Lappiin ystäviemme mökille Posiolle ja samaisella reissulla tutustuimme Pentikin historiaan vieraillessamme Pentik Kartanolla Posiolla. Anu ja Topi Pentikäinen kunnostivat yli 150 vuotta vanhan timisjärveläisen porotilan taiteen kodiksi, joka on sittemmin toiminut taidekotina, vierasateljeena sekä näyttely- ja tapahtumapaikkana.

Pentik Kartanolla on ihana kahvila, jonka terassilla söimme viime kesänä lämpimänä heinäkuisena päivänä vastapaistetut vohvelit ja kahvit, tietenkin Pentikin astioista. Mieleen jäänyt hetki!

Pentik Kartano koostuu kolmesta hirsitalosta, jotka on siirretty uudelle paikalleen ja kunnostettu upeaksi kokonaisuudeksi. Lisäksi rannalla oli rantasauna ja laituri. Yhdessä rakennuksessa on kahvila ja myymälä, yhdessä taiteilijakoti ja galleriassa saimme tutustua Pentikin historiaan vanhojen ja nykyisten tuotteiden kautta. Mieleen jäivät rosoiset keramiikat ja isot keramiikkakukat, joita Anu suunnitteli Helsingin Taidehallissa vuonna 2017 järjestettyyn Anu Pentikin Kolme tilaa -näyttelyyn.

Pentik Kartanolla vierailu avasi minulle entistä paremmin Pentikin historiaa. Silloin erityisesti tajusin, miten merkittävän työn Anu Pentik on tehnyt luodessaan kauneutta monen suomalaisen kotiin.

Posio on edelleen Pentikille paikkana merkittävä. Pentikin laadukkaat ja kestävät keramiikkaesineet valmistetaan maailman pohjoisimmassa keramiikkatehtaassa Posiolla, Napapiirin tuntumassa. Saman katon alla sijaitsee yrityksen kotimainen kynttiläpaja. Sen lisäksi, että kaikki Pentikin keramiikka valmistetaan Suomessa, tuotteet myös suunnitellaan Suomessa omien suunnittelijoiden toimesta. Kaksi kolmasosaa koko Pentikin tuotevalikoimasta saa alkunsa suunnittelijoiden työpöydiltä ja kyseiset tuotteet tunnistaa Design from Finland -merkistä.

Pienestä ponnistanut Pentik on 50 vuodessa kasvanut menestyneeksi designtaloksi. Yrityksen kasvuvoima kumpuaa pohjoisen luonnosta ja jatkuvasta kauneuden kaipuusta. Anu Pentikin unelmasta ja kodin yhteydessä sijainneesta keramiikkapajasta alkanut tarina on kasvanut vuosien myötä menestynyt yritys, jonka matkaa on ollut inspiroivaa seurata.

Pentikin tarina kannustaa luovuuteen ja itseensä uskomiseen

Pentikin tarinassa minua kiehtoo vahvan ja menestyneen naisen, Anu Pentikin ura. Kuinka sinnikkäällä työllä ja omaan tekemiseen uskomalla voi saavuttaa mitä vaan. Kun on vahva visio ja halu tehdä hartiavoimin töitä, voi kaikki olla mahdollista. Mielestäni sellaisia esimerkkejä ja roolimalleja ei ole koskaan liikaa meidän naisten keskuudessa.

Yrittäjäksi ryhtymisen jälkeen olen entistä enemmän kiinnittänyt huomiota siihen, miten naisia ja tällaisia menestystarinoita nostetaan esille. Niitä on syytä hehkuttaa! Yrittäjänä väistämättä kohtaan päiviä, kun usko omaan tekemiseen horjuu tai vähintään tulevaisuus mietityttää, mutta omasta visiosta en minäkään hevillä päästä irti.

Anu Pentik suunnitteli 50. juhlavuoden symboliksi keraamisen Kuksa-sarjan, joka koostuu kahdesta kupista ja kulhosta. Tuoteperhe täydentyy vuoden 2021 aikana mukilla. Monikäyttöisten keraamisten kuksien käytössä vain mielikuvitus on rajana. Samalla uusi Kuksa-sarja kannustaa kaikkia Pentik-tuotteiden ystäviä luovuuteen ja tekemään kattauksistaan persoonallisesti omannäköisiään yhdistelemällä erilaisia tuotteita rohkeasti keskenään.

Minun Pentik-kattaus

Tämän blogitekstin kuvituksena on kotiimme suunnittelemani kattaus, jossa yhdistyy niin vanhoja kuin uusia Pentik-tuotteita sulassa sovussa. Erityismaininnan haluan antaa kauniille ja pehmeälinjaiselle Kallio-sarjalla, jonka Anu Pentik on suunnitellut. Kallio-sarja miellyttää silmääni monella tapaa.

Lisäksi haluan mainita persoonalliset Rantakivi-maljakot, jotka näyttävät miltein luonnonkiviltä, vaikka keramiikkaa ovatkin. Rantakivi-maljakot ovat uusia ja tulevat myyntiin kevään 2021 aikana.

Pioni-pöytäliina saattaa sekin olla monille tuttu. Harmonisen klassinen tunnelma tässä vaaleanharmaassa sävyssä, joka sopii taustaksi ja pohjaksi monenlaiselle kattaukselle.

Taustalla kaapin päällä näkyy vanhoja Vekki-tuotteita, samoin tuo Vekki-salaattikulho on ylioppilaslahjani vuosien takaa.

Herttua-juomalasit ovat suupuhallettua lasia, joiden kuviointi on käsin hiottu. Astoria-kaadin on näyttävä vesikannu, jota voi kauniisti koristella esimerkiksi mintunlehdillä ja limen viipaleilla.

Kattauksen viimeistelee Pouta-pellavaservietit, jotka sopivat kauniisti myös pääsiäisen kattaukseen keltaisen värin rinnalle.

Pentikin historia on upea tarina perheestä, ystävyydestä ja yhdessä tekemisen voimasta. Oli ilo muistella tähän Pentik-tarinaan menneitä ja ymmärtää samalla, miten pitkältä ajalta Pentik on vaikuttanut elämääni ja kiinnostukseeni kodin kauneutta kohtaan.

Tulevaisuudessakin haluan hankkia kotiini kauniita ja aikaa kestäviä käyttöesineitä, joita laadukas keramiikka parhaimmillaan edustaa. Seuraava hankinta saattaa olla Pentikin piirakkavuoka, johon voin kesällä tyttärieni kanssa leipoa mustikkapiirakan samaisella ohjeella kuin omassa lapsuudessani tein.  <3

Millaisia muistoja sinulla on Pentikistä? Voit käydä jakamassa oman tarinasi tämän linkin kautta. Joka kuukausi kaikkien tarinansa jakaneiden kesken arvotaan 100 euron Pentik-lahjakortti.

Kaunista loppuviikkoa toivottaen!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog & @pentik_official

#pentik #pentik50

Lue lisää:

Koti ja sisustus.

Kodikasta kotoilua.

  1. Antti 25.3.2021 at 17:24 - Reply

    Upea juttu ja kuvat!

    • Milla 26.3.2021 at 09:51 - Reply

      Kauniit kuvat ja sävyt! Mekko on upea, sopii sinulle täydellisesti! Kuinka tuo betonimainen seinä on toteutettu? :) :)

    • Hilla 29.3.2021 at 13:02 - Reply

      Heippa iskä ja kiitos kannustuksesta! <3 Tätä juttua oli tosi mukava tehdä! /Hilla

  2. Emilia 27.3.2021 at 09:47 - Reply

    Hieno juttu ja upea mekko, mistä mekko on? Haluan samanlaisen.

    • Hilla 29.3.2021 at 13:01 - Reply

      Heippa Emilia, kiitos, kiva kun tykkäsit. :) Mekko on H&M-verkkokaupasta tilattu viime syksynä. :) Mukavaa viikkoa! /Hilla

Seuraa Instagramissa