Millaisia pieniä muutoksia voisin tehdä ruokavaliooni kohti hyvää oloa? Olisiko sinulla kertoa jotain hyviä suuntaviivoja ja neuvoja? Voisitko joskus kirjoittaa tästä aiheesta blogissa? Sain edellisen viestin seuraajaltani Instagramissa yksityisviestillä. Viestistä on jo jonkin verran aikaa ja aihe on ollut minulla toivepostausten luonnoksissa. Tämä aihe on todella laaja ja siitä voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen romaanin, mutta pidättäydyn nyt muutamissa perusasioissa, joilla omaan ruokavalioon voi vaikuttaa ja kulkea samalla kohti hyvää oloa.

Lisää ruokavalioon hyviä asioita

1. Ensimmäisenä voisit kiinnittää huomiota vihannesten, kasvisten ja marjojen lisäämiseen. Ylipäätään kaiken terveellisen ja hyödyllisen ruuan lisäämiseen ruokavalioon. Monesti ruokaa ajatellaan kieltämällä tai rajaamalla, mutta se ajatusmalli kannattaa kääntää toisinpäin. Mitä hyvää, herkullista ja terveellistä voisit lisätä ruokavalioosi?

Voisitko lisätä aamupalalle leivän lisäksi marjaisen smoothien? Työpaikalle eväsruuan lisäksi pilkkoisit purkkiin kasviksia; porkkana-, kurkku- ja kukkakaalilohkoja? Iltapäivällä välipalaksi appelsiini ja kourallinen pähkinöitä? Iltaruoan lisäksi herkullinen salaatti tai uunijuureksia? Tykkäät syödä iltapalaksi maustettua jugurttia, jos korvaisit sen maustamattomalla natural jugurtilla ja lisäisit joukkoon mustikoita ja vadelmia?

Näin pienillä lisäyksillä koko ruokavaliosta muodostuu lopulta monipuolisempi, terveellisempi ja muutokset muuttuvat vähitellen rutiineiksi.

Syö riittävästi ja monipuolisesti

2. Toinen kulmakivi voisi olla riittävät annoskoot, etenkin aamulla ja lounaalla. Saatko varmasti vatsan monipuolisesti täyteen, jotta iltapäivällä ei iske väsy sen takia? Myös terveellisiä välipaloja kannattaa pitää menossa mukana. Silloin ateriavälit eivät kasva liian pitkiksi. Näin välttää illalla huutavan nälän tai kaupan kassajonossa suklaapatukan himoitsemisen. Syö siis riittävästi.

3. Kolmantena kannattaa kiinnittää huomiota myös veden juontiin ja riittävään nesteytykseen. Joskus jano voi tuntua nälkänä. Pidä siis työpäivän aikana vieressäsi vesipulloa, josta voit hörppiä vettä tasaisin väliajoin. Joskus laitan isoon kannulliseen kurkku- tai sitruunaviipaleen hieman makua antamaan, niin vesi maistuu raikkaammalta. Etenkin jos illalla on ohjelmassa urheilua, on tärkeää juoda päivän aikana riittävästi.