Synnytykseen valmistautuminen ajatuksen tasolla

Kävin pari viikkoa sitten synnytysvalmennuksessa, joka teki hyvää ja aktivoi muutenkin ajatukset jo hieman synnytystä kohti.

Edellinen synnytys eli siis esikoisen synnytys oli minulle aika raju kokemus, josta olen kyllä päässyt hyvin yli, mutta huomaan niiden juttujen taas pyörineen hieman enemmän mielessä viime aikoina. Se on varmaankin alitajunnan tapaa tehdä työtä kohti seuraavaa synnytystä: käydä edellistä läpi ja valmistautua seuraavaan.

Yhden synnytyksen kokemuksella tiedän ainakin sen, että en voi mitenkään tietää, millainen synnytys tällä kertaa on. Siinä voi olla paljon samaa kuin edellisessä tai sitten se voi olla ihan jotain muuta ja erilaista. Ajattelen kuitenkin niin, että valmistautumalla etukäteen synnytykseen, pystyn vähän paremmin olemaan tilanteen tasalla sitten kun h-hetki koittaa.

Ajattelen myös niin, että lähestyvään synnytykseen kannattaa suhtautua uteliaan myönteisesti.

Synnytykseen valmistautuminen

Viime kerralla olin kyllä valmistautunut, ottanut selvää asioista ja lukenut hieman kirjallisuuttakin (esim. synnytyksen fysiologiasta, eri kivunlievitysmenetelmistä), mutta silti synnytys pääsi yllättämään rajuudellaan, nopeudellaan ja kivulla. Tavallaan tämä toinen kerta on siinä mielessä helpompi, että ajatuksen ja kokemuksen tasolla tiedän, mitä se jotakuinkin on tai voi olla.

Usein kun synnytykseen valmistautumisesta on puhetta, olen huomannut äitien jakautuvan kahteen leiriin, jos niin voi yksinkertaistaa. Toiset haluavat valmistautua ja kerätä tietoa – toiset blokkaavat aiheen sivummalle ja ottavat vastaan sen mitä tulee ilman sen suurempaa valmistautumista.

Minua synnytykseen valmistautuminen ja synnytysvalmennus helpottaa. Se tyynnyttää mieltäni ja synnytyksen odottamista. Ja toisaalta helpottaa synnytystilanteessa päätösten tekoa- tai mahdollisesti päätöksistä luopumista, esimerkiksi mitä kipuihin ja niiden lievitykseen tulee. En koe niin, että olisi väärin valmistautua ja sitten joutuisi pettymään, jos asiat eivät menekään yhtään sillä tavoin kuin olisi ajatellut. Tieto ei minulla lisää tuskaa vaan enemminkin luottamusta siihen, että voin hyväksyä synnytyksen kulkevan juuri siihen suuntaan kuin sen on tarkoitettu menevän.

Valmistautuminen lisää luottamusta

Kyllä, toivoin ensimmäisellä kerralla spontaanisti käynnistyvää synnytystä. Sain käynnistyksen. Toivoin synnytystä, jonka mukana pysyisin niin fyysisesti kuin ajatuksen tasolla. Todellisuudessa en muista synnytyksestä paljoakaan ja tuntui siltä, että se ajoi minun yli ihan 6-0. Toivoin, että välttyisin repeämiltä. No, repesin niin isosti, että minut parsittiin kiinni leikkaussalissa. En silti ajattele, että valmistautumiseni olisi mennyt edelliselläkään kerralla hukkaan tai pieleen. Se nyt vaan oli sellainen synnytys ja sellaisen sain, mutta kannatti silti valmistautua.

Itseasiassa kaikki eteni viime kerralla lopulta niin vauhdikkaasti, ettei synnytystoiveistani ehditty edes keskustella. Saati, että olisin ehtinyt kaivaa toiveitani äitiyskorttini välistä esille. Heh! Siellä olivat toiveet visusti laukun pohjalla ja mentiin niin sanotusti vauhdikkaasti maaliin.

Tämän oman kokemukseni perusteella uskon siihen, että paras tapa perheille valmistautua synnytykseen on itseensä ja omiin toiveisiinsa tutustuminen sekä varautuminen siihen tosiseikkaan, ettei mikään välttämättä kuitenkaan mene niin kuin olisi ajatellut. Eikä se silti tarkoita, että synnytys menisi pieleen tai epäonnistuisi – se vain olisi erilainen kuin oli kuvitellut tai ajatellut.

Vaikka jokainen alatiesynnytys oppikirjojen mukaan etenee samalla tavalla: latenssivaihe, synnytyksen käynnistyminen, avautumisvaihe, ponnistusvaihe ja jälkeisvaihe, niin silti jokainen synnytys on erilainen ja omanlainen.

Äidin luottamus omaan kehoon

Uskoisin kuitenkin, että yhteistä kaikille onnistuneille synnytyksille on äidin luottamus itseensä, omaan kehoon sekä koko synnytystiimiin, joka on äidin rinnalla sillä hetkellä. Luottamus itseensä tarkoittaa myös sitä, että uskaltaa luottaa tapahtumien kulkuun silloinkin, kun oma hallinnantunne loppuu. (kuten minulle ainakin ensimmäisessä synnytyksessä kävi) Apu oli kuitenkin lähellä koko ajan ja sain hyviä ohjeita omaan kuplaani ja vauva saatiin onnellisesti ulos.

Haluan ajatella myös niin, että naisen kroppa on synnyttänyt kymmeniä tuhansia vuosia ja se on luotu siihen tehtävään. Joten minun tehtäväni on vain luottaa ja uskoa sen voimaan. Olla avoin ja pysyä rauhallisena.

Koen, tässä tulevassa synnytyksessä tärkeinä asioina rauhallinen syvään hengittämisen, rentoutumisen, liikkumisen sekä vesisynnytyksen mahdollisuuden. Supistus tulee ja se sattuu, mutta ajattelen jokaisen supistuksen tekevän tärkeää työtä tuoden vauvaa lähemmäksi ulkomaailmaa. Nämä ovat muutamia ajatuksia, joita pohdiskelen jo nyt, että voin käyttää niitä hyödykseni niin sanotusti actionin hetkellä.

Me kaikki naiset ja synnyttäjät olemme erilaisia ja jokaisella meillä on erilaiset toiveet ja odotukset. Olemme yksilöitä ja on hyvä kunnioittaa sitä, että jokainen näkee ja kokee asiat eritavoin. Mitä enemmän synnytykseen on valmistautunut, sitä paremman kokemuksen siitä saa, vaikkei se menisikään suunnitelmien mukaan.

Minä toivon synnytykseltäni luottoa itseeni ja sitä, että pystyisin olla tilanteessa edes jollain tavoin läsnä nyt toisella kertaa. Mitä kokemuksia tositilanne sitten suo, se nähdään ja koetaan toivottavasti kesäkuun lopussa.

Hypnosynnytyksestäkin olen hiukan lukenut, siitä voisin kirjoittaa ajatuksiani joku toinen kerta.

Nämä kuvat on ottanut Pauliina Tähkäpää raskausviikolla 27. Siitä on kuula ehtinyt jo kasvaa. 🙂

Iloista vapun aattoa sinulle! Minä laitan kohta työpäivän purkkiin ja lähden hakemaan lasta päiväkodista kotiin vapun viettoon.

-Hilla

Instagramissa @hillasblog.

You may also like

4 kommenttia

  1. Mukava lukea itsellenikin ajankohtaisesta aiheesta, odotan ensimmäistä lasta jonka laskettu aika on 29.6. Synnytyksessä jännittää se, että koskaan ei tiedä miten se loppujen lopuksi menee, mutta minäkin yritän suhtautua luottavaisesti itseeni ja omaan kehooni.

    1. Paljon onnea sinnekin odotukseen. 😊💛 Raskaus- ja synnytysjutut kiinnostaa silloin, kun ne ovat itselleen ajankohtaisia. Sen saman olen huomannut. Itseen ja omaan kehoon luottavaisesti ja rauhallisesti suhtautumalla pääsee varmasti pitkälle.💛 Ja koitan myös harjoitella kyseisiä juttuja jo tässä loppuraskaudessa. Joogaa, venyttelyä ja mukavia juttuja, joilla toivottavasti myös synnytys sitten aikanaan käynnistyisi. Iloista loppuraskautta ja tsemppiä synnytykseen kesäkuun lopussa.💛🤗 Palkinto on paras!

  2. Suosittelen tekemään paaljo rentoutusharjoituksia. Itellä auttoi aivan hulluna, ku päivittäin harjoitteli hengittää oikeen syvään ja päästää kaikki muut ajatukset pois, ja keskittyä vain hengitykseen. En juurikaan muuten valmistautunut toiseen synnytykseen. Mutta se oli aivan mahtava kokemus! Olin haaveillut että pääsisin luomuna kokemaan, mutta en uskaltanut siitä puhua , vaan ajattelin että katsotaan miten se menee. Ammeessa olin 20min, 6-10cm ja sit sängyllä ponnistelin 10min nii tyttö synty. Olihan se aika kipeä olla ilman kivunlievityksiä, mutta ku synnytys oli ohi, istahdin tuoliin, niinku en mitään ois tehnykkään! Yks tikki eikä yhtään kipuja! Ekan synnytyksen jälkeen en voinut istua kolmeen viikkoon kipeiden repeämien takia.. Ja muutenki luonnollinen synnytys versus jollakin tasolla ees lääketieteellinen synnytys, on ainaki omalla kohdallani ku yö ja päivä! Kaikki kivut ja vauvan virkeys ja väri syntyessä ja oma vointi ja jälkivuoto yms yms. Tämmönen, niinku tää toinen synnytys oli, voisin käydä läpi vaikka joka viikko! 😉 Tsemppiä synnytykseen ja siihen valmistautumiseen! Uskalla tavoitella sitä omasta mielestä onnistuneinta kokemusta! ❤️❤️

    1. Heippa Iina! Ihana kun laitoit tsemppaavan kommentin. Sun toinen synnytys kuulostaa onnistuneelta ja sitähän se on, jos itsellä jää siitä hyvä mieli. Sulla on myös nopeasti edennyt sitten lopussakin. 🤗💛 Ja juurikin tuo palautuminen, mulla taisi mennä 6 viikkoa, että käveleminen teki kipeää. Olisihan se aika eri juttu vauvaakin hoitaa alkuviikkoina, jos ei tarvitsisi keskittyä itsensä ja omien kipujen hoitamiseen. Mutta sellasta se välillä on. Ja kyllä, tavallaan ei uskalla toivoa mitään liian hyvää, mutta silti kuitenkin tiedostan ne omat toiveeni asian suhteen. Luonnollinen käynnistyminen tai sen odottaminen olisi ainakin super. Sitten tietäisi, miten oma keho oikeasti siinä tilanteessa toimii. 😊 Mä otan neuvosta vaarin ja harjoittelen hengittämään, sitähän se kohtulihas siinä ”urheilusuorituksen” aikana tarvii. Mukavaa kevään jatkoa teidän perheelle! 💛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *