Kävin pari viikkoa sitten synnytysvalmennuksessa, joka teki hyvää ja aktivoi muutenkin ajatukset jo hieman synnytystä kohti.

Edellinen synnytys eli siis esikoisen synnytys oli minulle aika raju kokemus, josta olen kyllä päässyt hyvin yli, mutta huomaan niiden juttujen taas pyörineen hieman enemmän mielessä viime aikoina. Se on varmaankin alitajunnan tapaa tehdä työtä kohti seuraavaa synnytystä: käydä edellistä läpi ja valmistautua seuraavaan.

Yhden synnytyksen kokemuksella tiedän ainakin sen, että en voi mitenkään tietää, millainen synnytys tällä kertaa on. Siinä voi olla paljon samaa kuin edellisessä tai sitten se voi olla ihan jotain muuta ja erilaista. Ajattelen kuitenkin niin, että valmistautumalla etukäteen synnytykseen, pystyn vähän paremmin olemaan tilanteen tasalla sitten kun h-hetki koittaa.

Ajattelen myös niin, että lähestyvään synnytykseen kannattaa suhtautua uteliaan myönteisesti.

Synnytykseen valmistautuminen

Viime kerralla olin kyllä valmistautunut, ottanut selvää asioista ja lukenut hieman kirjallisuuttakin (esim. synnytyksen fysiologiasta, eri kivunlievitysmenetelmistä), mutta silti synnytys pääsi yllättämään rajuudellaan, nopeudellaan ja kivulla. Tavallaan tämä toinen kerta on siinä mielessä helpompi, että ajatuksen ja kokemuksen tasolla tiedän, mitä se jotakuinkin on tai voi olla.

Usein kun synnytykseen valmistautumisesta on puhetta, olen huomannut äitien jakautuvan kahteen leiriin, jos niin voi yksinkertaistaa. Toiset haluavat valmistautua ja kerätä tietoa – toiset blokkaavat aiheen sivummalle ja ottavat vastaan sen mitä tulee ilman sen suurempaa valmistautumista.

Minua synnytykseen valmistautuminen ja synnytysvalmennus helpottaa. Se tyynnyttää mieltäni ja synnytyksen odottamista. Ja toisaalta helpottaa synnytystilanteessa päätösten tekoa- tai mahdollisesti päätöksistä luopumista, esimerkiksi mitä kipuihin ja niiden lievitykseen tulee. En koe niin, että olisi väärin valmistautua ja sitten joutuisi pettymään, jos asiat eivät menekään yhtään sillä tavoin kuin olisi ajatellut. Tieto ei minulla lisää tuskaa vaan enemminkin luottamusta siihen, että voin hyväksyä synnytyksen kulkevan juuri siihen suuntaan kuin sen on tarkoitettu menevän.

Valmistautuminen lisää luottamusta

Kyllä, toivoin ensimmäisellä kerralla spontaanisti käynnistyvää synnytystä. Sain käynnistyksen. Toivoin synnytystä, jonka mukana pysyisin niin fyysisesti kuin ajatuksen tasolla. Todellisuudessa en muista synnytyksestä paljoakaan ja tuntui siltä, että se ajoi minun yli ihan 6-0. Toivoin, että välttyisin repeämiltä. No, repesin niin isosti, että minut parsittiin kiinni leikkaussalissa. En silti ajattele, että valmistautumiseni olisi mennyt edelliselläkään kerralla hukkaan tai pieleen. Se nyt vaan oli sellainen synnytys ja sellaisen sain, mutta kannatti silti valmistautua.

Itseasiassa kaikki eteni viime kerralla lopulta niin vauhdikkaasti, ettei synnytystoiveistani ehditty edes keskustella. Saati, että olisin ehtinyt kaivaa toiveitani äitiyskorttini välistä esille. Heh! Siellä olivat toiveet visusti laukun pohjalla ja mentiin niin sanotusti vauhdikkaasti maaliin.

Tämän oman kokemukseni perusteella uskon siihen, että paras tapa perheille valmistautua synnytykseen on itseensä ja omiin toiveisiinsa tutustuminen sekä varautuminen siihen tosiseikkaan, ettei mikään välttämättä