Olemme viettäneet rauhallisen mukavaa kotiviikonloppua. Kauppareissun ja rautakaupan lisäksi olemme lähinnä puuhastelleet ulkosalla kasvimaata rakentaen ja kotosalla leikkien. Tässäpä kuvia ja kuulumisia meidän viikonlopun varrelta:

Eilen nämä orvokit peittyivät hetkellisesti lumipeitteen alle. Orvokit kestävät hieman pakkasta, mutta kannoin ne silti lumisateelta sisälle suojaan. Aamulla vein ne taas takaisin ulos ja tänään ne saivatkin nauttia auringonpaisteesta takapihan terassilla.

Viime viikolla meillä kävi kaksi ikkunanpesijää, jotka kahdessa tunnissa pesivät koko kodin ikkunat ja työn jälki oli tosi hyvää. Raaputtivat sellaisella raudalla kovatkin liat pois. Meidän ikkunat ovat kiinteät, joten pestävää isoissa ikkunoissa on vain sisä- ja ulkopinta. Valo pääsee nyt ikkunoista ihan eri tavalla sisään ja se, jos mikä, on ihanaa!

Tänään aamupäivällä oltiin pari tuntia ennen lounasta ulkosalla ja sen tuloksena kaivettiin vähän maata pois (Daniel kaivoi ja minä ohjasin ;)), laitettiin juuripressu väliin ja sen päälle kaksi kasvilaatikkoa odottelemaan kasvimaan taimien tuontia ulkosalle. :)

Viikonloppuna olen pötkötellyt mahan kanssa sohvalla ja lueskellut lehtiä.