Kaupallinen yhteistyö Telia Dot & Asennemedia.

Puhelin on kasvanut kiinni käteemme. Teemme puhelimella ostoksia, luemme sähköposteja, hoidamme pankkiasiat. Vaihdamme viestejä ystävien kanssa, otamme kuvia, vastaanotamme kirjaston eräpäivämuistutuksen, saamme viestiä Postiin saapuneista paketeista.

Selaamme sosiaalista mediaa, soitamme, puhumme, etsimme tietoa. Viihdytämme itseämme, katsomme videoita ja tv-ohjelmia, tuotamme sisältöä ja jaamme sitä. Skrollaamme, teemme töitä, luemme uutisia ja tallennamme muistiin. Huh, hengästyttävä lista vai mitä sanot?

Tätä listaa kirjoittaessa tajusin itsekin hyvin konkreettisesti sen, miten moneen asiaan puhelintani käytän. Se kulkee mukana minne menenkin ja otan sen käteeni monet kerrat päivän aikana.

Kun vaikuttajana työni on sosiaalisen median maailmassa, on puhelimesta välillä vaikea irrottautua. Kuvailen story-pätkiä milloin lenkillä tai vastailen seuraajien viesteihin vielä iltamyöhällä. Siksi digihyvinvointi lähtee mielestäni asian tiedostamista sekä tarvittavien rajojen asettamista.

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa tästä tekstistä mitenkään hyvä-paha-asetelmana siitä, onko puhelimen käteen kasvaminen hyvä vai huono asia. Pikemminkin haluan oman ja teidän digihyvinvoinnin takia selvittää, miten teknologiaa voisi käyttää mahdollisimman fiksusti hyödyksi ja iloksi.

Mitä digihyvinvointi on minulle?

Mielenkiinnosta googlasin sanan digihyvinvointi, sillä halusin nähdä, millaisia määritelmiä tuolle sanalle löytäisin. Tulos oli vaihteleva; tieteellisiä tutkimuksia ja teoksia löytyi jonkun verran englanninkielellä, suomenkielellä tulokset olivat laihoja, määritelmiä oli monenlaisia ja eri mittareilla.

Ajattelen, että puhelin on hyvä renki, mutta huono isäntä. Puhelimesta on äärettömän paljon apua: hoidan sillä paljon asioita, se on osa työtäni ja saan sen kautta iloa, mutta isäntää siitä ei saa tulla.