Kaupallisessa yhteistyössä Paperipilven kanssa.

Talvilomaviikot lähestyvät, mikä tarkoittaa monissa perheissä sitä, että on enemmän aikaa olla yhdessä ja tehdä kivoja juttuja. Talvilomalla nautitaan ulkoilusta, hiihdosta ja mäenlaskusta ja sen lisäksi aikaa jää varmasti myös sisähommille. Mikäs sen mukavampaa pakkaspäivänä kuin askarrella ja puuhastella yhdessä villasukat jalassa.

Vinkkaan tässä postauksessa muutamista kivoista askartelu- ja taidetarvikkeista, jotka löytyvät Paperipilvi.fi verkkokaupasta pienille ja vähän isommillekin kätösille puuhasteltaviksi.

Anna aikaa ja tilaa luovuudelle

Meidän perheen tytöt, minä mukaan lukien, tykätään tehdä käsillä, taiteilla, muovailla, askarrella ja puuhata keittiönpöydän ääressä milloin mitäkin. Se on sellaista mukavaa aikaa olla yhdessä. Kun pienille puuhakkaille käsille on kiinnostavaa tekemistä, ohjautuu innokas energia ja touhu oikeaan osoitteeseen. Lue: kotona on rauhallisempaa, eikä minun tarvitse aina leikkiä. Heh!

Askartelulla on rauhoittava vaikutus lapsiin, sen mitä voin omasta näkökulmasta sanoa. Kun luovuudelle antaa paikan, ajan ja tilan, putkahtaa se ihmeellisellä tavalla esiin niin pienissä kuin isommissa. Välillä oikein ihailen sitä, miten tarkasti ja keskittyneesti esikoisemme johonkin käsityöpuuhaansa uppoutuu ja väkertää pientä asiaa pitkiäkin aikoja.

Yhdessä tekemisen ilo ja uuden oppiminen

Muistan, kuinka itsekin tykkäsin lapsena tehdä käsillä, askarrella, saksia, liimata, leikata, virkata, rakentaa ja luoda jotain uutta käsilläni. Näen sitä samaa intoa ja innostusta nyt omassa lapsessa ja se tuntuu todella ihanalta. Käsillä tekeminen on lapselle palkitsevaa, kun näkee oman työn tuloksen ja voi olla iloinen siitä, mitä saa aikaan.

Käsillä tekeminen on kehityksen ja oppimisen näkökulmasta hyödyllistä. Käsillä tekeminen tukee motorista kehitystä ja pienien asioiden näpertäminen parantaa käsien ja silmien yhteispeliä.

Vierestä on kiinnostavaa seurata, miten nopeaa oppiminen pienellä lapsella on. Esimerkiksi saksien käyttö: ensimmäisellä kerralla se oli vaivalloista ja haparoivaa, mutta viikon kuluttua leikeltiin paperista jo erilaisia muotoja. Pienet oppii, kun heidän antaa tehdä ja tarjoilee ideoita sekä välineitä.

Olen järjestänyt yhden ison laatikon pelkästään askartelu- ja taidetarvikkeille ja se on osoittautunut toimivaksi jutuksi. Laatikko on helppo nostaa esiin, kun inspiraatio tai tekemisen puute iskee. Useimmiten se lähtee lausahduksesta: ”Äitiiii, ei oo mitääään tekemistääääää!” Siihen kun vastaa, että kaivetaanko askartelulaatikko esiin, niin jo muuttuu ääni kellossa nopeasti.

Laatikosta löytyy paperia ja värikyniä, vesiväritarvikkeet, saksia, tusseja, tarroja, glitteriä, piipunrasseja, sulkia, teippiä, liimaa, muovailuvahoja ja sen sellaista. Kaikkea mahdollista, mikä nyt kiinnostaa 4-vuotiasta glitter-fania, jonka askartelut noudattavat teemaa more is more ja vielä vähän lisää!

Askarteluvälineistä on ollut iloa niin monet kerrat! Haluan painottaa, ettei aikuisen tai vanhemman tarvitse itse olla mikään taitava askartelija. Lapsi kyllä innostuu siitä huolimatta, kunhan materiaaleja löytyy. Tärkeintä askarteluharrastuksessa on mielestäni se, että aikuinen luo sen harrastamiselle paikan, olosuhteet ja mukavan tunnelman.

Lisähuomautuksena: Sotkusta ei kannata välittää. Sitä tulee, mutta sen siivoaa aika nopsaan taidetuokion jälkeen pois.

Paperipilvestä monipuolisia askartelu- ja taidetarvikkeita

Paperipilvellä on kivijalkamyymälä Porvoon jokirannassa, aivan vanhan kaupungin kupeessa. Sen lisäksi Paperipilvellä on verkkokauppa osoitteessa www.paperipilvi.fi, mistä löytyy laaja valikoima erilaisia välineitä ja tarvikkeita taiteiluun, askarteluun ja käsitöihin.

Porvoon Paperipilvi-kivijalkamyymälästä löytyy iloiset yrittäjät Jenny ja Jannika sekä koko Paperipilven tiimi. Valoisasta myymälästä löytyy verkkokaupan tarjonnan lisäksi juhlatarvikkeita sekä inspiraatioksi erilaisia taide- ja askarteluprojekteja. Paperipilven verkkokaupasta ja some-tileiltä löytyy ohjeita ja pian myös video-ohjeita erilaisiin kivoihin luoviin projekteihin.

Paperipilven yrittäjät Jenny ja Jannika ovat aina valmiita neuvomaan tarvikkeiden käytössä ja antamaan uusia ideoita. He ovat juuri oikeita ammattilaisia antamaan toimivia vinkkejä lasten kanssa puuhasteluun.

Me kokeilimme Paperipilven-valikoimasta seuraavia askartelu- ja käsityövälineitä:

4-vuotiaalle tilasimme mosaiikkiaskartelu-tuotepaketin, joka sisältää kaiken tarvittavan käsityötä varten. Kimaltelevia tarramosaiikkeja liimataan numeroiden perusteella kuvapohjan päälle ja lopputuloksesta syntyy kaunis ja värikäs perhonen. Tämä oli neljävuotiaan mielestä niin kivaa, että hän istui reilut pari tuntia yhteen putkeen ja asetteli kimaltelevia mosaiikki-paloja hartaasti paikoilleen. Meidän Pikkuässältä iso suositus!

1-vuotiaalle pikkusiskolle tilasimme tämän vedellä väritys-askartelupaketin. Kuvia väritetään vedellä, jolloin alta paljastuu ylläreitä sekä kuvan kaikki värit ja yksityiskohdat.

Molemmille tytöille tilasimme vesivärejä sekä maalaamiseen tarvittavat välineet:

Leveä keinokuitusivellin 38mm – paperin kostuttamiseen

Pyöreä vesivärisivellin koko 9 & 12 

Kotimaiset vesivärinapit paletissa

Montval akvarellilehtiö 24x32cm 

Muovipaletti – värien sekoittamiseen ja työstämiseen

Projektina meillä oli tällä kertaa suolamaalaus, johon saimme hyvät ohjeet Paperipilven Jennyltä:

Ohjeet suolamaalaukseen:

1. Aloita teippaamalla maalarinteipillä akvarellipaperi kiinni tukevaan alustaan (esim. iso leikkuulauta, MDF-levy tai vaikka suoraan pöytään). Paperi teipataan kauttaaltaan joka reunasta. Paperi jätetään paikoilleen kunnes maalaus on kuivunut kokonaan (voi mennä yli 1h, riippuen käytetystä vesimäärästä).

2. Kun paperi on teipattu kiinni voit joko;

  • kastella paperin pinnan sivelemällä siihen vettä leveällä siveltimellä ja lisätä märälle paperille vesiväriä pyöreällä siveltimellä. Eli märkää märälle -tekniikka.

tai

  • maalata ihan normaalisti vesivärisiveltimellä käyttäen runsaasti vettä. Suolamaalauksessa kannattaa käyttää reippaasti vettä, jolloin värit lähtevät kivasti levittymään.

Molemmat tekniikat toimivat hyvin, märkää märälle -tekniikka antaa kuitenkin enemmän työskentelyaikaa mutta myös kuivuminen kestää pidempään.

3. Kun pinta on kuivunut hieman (1-3min riippuen käytetystä vesimäärästä) lisää haluttuihin kohtiin karkeaa suolaa. Mitä isommat kiteet, sen parempi. Sormisuola on esimerkiksi passeli. Suola vetää puoleensa vettä ja samalla väriä, mikä on tässä tekniikassa suolalta kaivattu ominaisuus.

4. Anna teoksen kuivua kokonaan ja karista pois irtoilevat suolakiteet. Kiinnittyneet suolakiteet voi halutessaan jättää teokseen, mutta ne saa myös irroitettua sormella, varovasti hieroen. Lopputuloksista tulee ihania talvisia maalauksia.

Lisäksi tilasimme glittertussit, koska kuka ei tarvitsisi tusseja ja KUKA ei rakastaisi glitteriä. Sano muuta!

Näiden edellä mainittujen lisäksi Paperipilven verkkokaupassa on laaja valikoima kaikenlaista muuta mukavaa käsillä tekemistä. Nostan tähän vielä muutamia tuotteita, jotka minua kiinnostaisi seuraavaksi:

COTMAN AKVARELLIVÄRIT

KYNTTILÄMASSA

SAIPPUAMASSA

BAMBURENKAAT esimerkiksi kukkakransseihin

MAKRAMEE-tarvikkeita

LIEVEKANSIO esimerkiksi lasten piirrustusten säilyttämiseen

Toivon mukaan näistä ideoista ja Paperipilven verkkokaupan laajasta valikoimasta tai Porvoon myymälästä löytyy teille mukavaa tekemistä yhdessä. Jenny ja Jannika ovat lisäksi aina valmiita neuvomaan ja antamaan lisää käsityö- ja taideideoita. Paperipilven yhteystiedot löydät täältä.

Minä toivotan meidän taiteilevien pinsessojen kanssa sinulle mukavia käsillä tekemisen hetkiä ja flow-fiiliksiä käsitöiden parissa.

-Hilla

Instagramissa @hillasblog & @paperipilvi_porvoo

Hamahelmiä taaperon kanssa.

Itsetehty muovailuvaha.

  1. Katri 11.2.2021 at 14:54 - Reply

    Hauska postaus, mutta vänkään nyt kuitenkin yhdestä lauseesta: ”Lapsi kyllä innostuu siitä huolimatta, kunhan materiaaleja löytyy.” Kun ei innostu! :D Kovasti toivoisin saavani energiset poikani askartelupöydän ääreen, mutta mikään ei auta. On tilattu jos jonkinmoista askarteluvälinettä. Ei kai vaan ole kaikkien juttu.

    • Hilla 11.2.2021 at 15:48 - Reply

      Heippa Katri! Juu, saa vängätä vastaan ja uskon sen. :D Meitä on joka lähtöön, eikä käsillä tekeminen tai askartelu ole kaikkien juttu, eikä tarvitsekaan. :) Toki kirjoitan postausta omien lasien läpi, enkä voi puhua kaikkien puolesta. Lähinnä tarkoitin sitä, että vanhemman ei tarvitse olla askartelutaiteilija tai osata kaikkia hienouksia ja virkkaussilmukoita, mutta voi silti tarjoilla lapselle käsillä tekemiseen mahdollisuuksia ja tarvikkeita, kuten sinäkin olet tehnyt.:) Ja voihan vielä tulla päivä, että ne kiinnostaa teidänkin poikia, mutta nyt menee muut jutut edelle. :) -Hilla

  2. Tiina 11.2.2021 at 17:07 - Reply

    Moi!
    Meillä on kaksi niin erilaista lasta. Toinen Helinä keijumainen askartelija ja piirtelijä, semmoinen haaveilija. Nuorempi taas vauhtia täynnä oleva, poika. Aluksi harmitti ettei piirustelu tai askartelu kiinnostanut samalla tavalla nuorempaa. Tykkäsin tämän esikoisen kanssa näistä rauhallisista puuhastelu hetkistä.

    Kunnes huomasin askartelun alkavan kiinnostamaan, kun sitä tehtiin ”luovasti”. Antaa vaan flown viedä mennessään. Rakennettiin pahvilaatikoista linnoja, autotalleja jne. Materiaalit olivat rouheita ja työhön käytettiin isoja pensseleitä jne. Usein rakennettiin mielikuvitusleikkiin jotain rekvisiittaa.. tyyliin lehtipuhallin ja poliisin merkkejä 😁
    Meillä oli kaapissa pari hyllyä mihin keräsin kaikenlaista matskua. Viime keväänä etäkoulussa askarreltiin pitkästä aikaan iso minimaailma juuri tämän vauhdikkaan pojan kanssa. Hän innokkaasti muisteli näitä askarteluhetkiä.

    Ajattelen että kyllä se askartelun kiinnostaa kaikkia, kuhan alkuun pääsee ja antaa luovuuden viedä mennessään. (Ja joku siivoaa sotkut)

  3. Elina 13.2.2021 at 15:43 - Reply

    Hei Hilla. Aivan ihana toi mosaiikki askartelu. Uskoisin että meidän kohta viisi vuotias nauttisi tuosta kovasti. Kotona meillä on lapsilla aina käytössä paperia, kynät, sakset ja liima, hamahelmet ja helmet, väritys yms kirjat. Kaapista löytyy sitten maalaus yms muita askartelu tarvikkeita, mitä käytetään yhdessä aikuisen kanssa. Askartelijat 2,4 ja 6 vuotta

Seuraa Instagramissa