Kävimme eilen työpäivän jälkeen Espoon Ikean suunnittelupalvelussa miettimässä keittiön remonttia. Päätimme varata ajan suunnittelijalle, sillä olen joskus itse kokeillut piirtää Ikean ohjelmalla ja se kesti niin kauan, että luovutin asian mieluummin ohjelman osaavalle tekijälle. Ja vitsit miten tehokkaasti saatiin suunniteltua puolessatoista tunnissa meidän omien ajatusten ja piirtämieni pohjapiirrosten perusteella uusi keittiö. Suunnitelmassa yhdistyy olemassa oleva vanha keittiö sekä muutama uusi osa Ikeasta.

Tee se itse -keittiöremontti

Olen kesän aikana tehnyt paljon pohjatyötä tämän keittiörempan osalta. Selannut vaihtoehtoja, pyytänyt tarjouksia, selvittänyt hintoja ja tutkinut muutenkin, mikä kannattaa ja mikä ei. Kuten jo jossain aiemmin kerroin, olemme kallistuneet sellaisen kevyen tee se itse -rempan kannalle.

Tämä ei välttämättä ole meidän loppuelämän koti, joten tultiin siihen tulokseen, että täydellinen iso keittiöremontti ei välttämättä kannata. Toivottavasti viihdytään tässä monta tulevaa vuotta, mutta toisaalta tiedostan, että suunnitelmat voivat myös muuttua. Remontoitu keittiö nostaa asunnon hintaa, mutta kuinka paljon. Pitää myös miettiä, että kodista on saatava omansa tulevaisuudessa pois, jos niin haluaa.

Siksi päätimme, että säilytämme taustaseinällä vanhan keittiön rungon ja kaapit, mutta väliseinän purkamisen jälkeen rakennamme tilalle uuden saarekkeen. Vanhaan keittiöön vaihdamme uudet tasot, kodinkoneet, altaan ja hanan sekä välitilan laatat poistamme ja keksimme siihen jotain uutta ja modernimpaa. Tällaisilla muutoksilla uskon saavamme keittiön jo ihan erilaiseksi, vaikka hinnoissa on useiden tuhansien ero. Huomattava ero siis.

Inspiraatiokuvia Pinterestistä

Näihin kuviin nostin hieman fiilis- ja inspiraatiokuvia siitä, mitä keittiön remppaamiselta toivoisin. Koska emme tee täysin uutta keittiötä, ei mun toiveena olekaan saada kliinistä tosi yksinkertaista keittiötä. Seinän purku tuo avaruutta, uudet yhtenäiset tasot selkeyttä ja muuten haluan sellaista kodikasta ja lämmintä fiilistä. Yhdelle seinälle ei tule ollenkaan yläkaappeja, vaan sinne tulee kauniille astioille muutama avohylly. Sekin tuo erilaista tunnelmaa ja kodikkuutta keittiöön.

Rempan jälkeen keittiöstä ja olohuoneesta tulee muutenkin yksi yhteinen tila. Sen jälkeen keittiön saarekkeelta avautuu näkymä olohuoneeseen ja toisinpäin.

Olen tosi innoissani tästä ja mun luonteelle on ominaista se, että kun joku asia liikahtaa eteenpäin ja konkretisoituu kuviin ja pohjapiirrokseen asti, niin haluaisin heti päästä toteuttamaan. Koitan nyt hillitä itseäni lokakuun loppuun saakka, jolloin luultavasti tämän jutun saamme alkuun tai toteutukseen. Luulisin, että tämän tekemiseen menee noin kaksi viikonloppua. Remppa kun edellyttää myös lattian ja katon korjausta sekä sähkömieheltä jonkin verran sähkötöitä. Valokatkaisimet ja pistorasit muuttavat uusiin paikkoihin. Muuten keittiönasennus ja remppa aiotaan toteuttaa omin voimin, mun isä ja appiukko on jo kutsuttu hommiin. :)

Nyt toivotan ihanaa alkavaa viikonloppua näiden keittiökuvien siivittämänä!

Meillä tiedossa kotiviikonloppu ilman mitään aikatauluja tai kummempia menoja, ihanaa.

-Hilla

Lue lisää:

Kokonaisuus ratkaisee – Suhteuta vaatimuksesi tämän hetken voimavaroihisi.

12 kysymystä – siskot vastaa.

Viikon parhaat.

Raha, raha, raha – Mihin kaikkeen rahaa kuluu?

Jos et vielä seuraa minua Instagramissa, niin täältä pääset niillekin taajuuksille. @hillasblog Instagramissa.

Kaikki postauksen kuvat napattu Pinterestistä. 

  1. LK 1.9.2018 at 06:34 - Reply

    Ihania inspiraatiokuvia! Me päädyttiin kesällä samaan, eli ei raskittu laittaa koko keittiötä uusiksi jos muutaman vuoden päästä halutaan myydä asunto. Siispä maalattiin kaikki kaapinovet, vaihdettiin vetimet, ja maalattiin laattalattia ja yksi seinä. Keittiö sai pienen kasvojenkohotuksen ja hinnaksi tuli n. 400 e. Montaa vuotta tuo ei varmasti kestä nättinä mutta luultavasti juuri sen parisen vuotta mitä tässä luultavasti vielä asutaan 😊 Tsemppiä remppahommiin!

    • Hilla 5.9.2018 at 16:46 - Reply

      Moikka LK! Ja kiitos. :) Teidänkin keittiön kasvojenkohotus kuulostaa just hyvältä, iso muutos pienellä hinnalla. :) Ja voihan pieniä fiksauksia tehdä sitten vaikka parin vuoden jälkeen uudelleenkin. Silti kokonaissumma on hieman eri. Ihanaa syksyä sulle! <3

  2. Tiina 27.7.2021 at 14:33 - Reply

    Upeita inspiraatiokuvia. Itse ihastun aina suuriin laatoituksiin seinillä. Suunnittelemme keittiöremonttia täällä Hämeenlinnassa. Lähinnä olemme piirtäneet paperille ajatuksia mutta tuolla Ikeassa käynti voisi myös tuoda lisää ajatuksia kun ohjelmalla voisi saada jo konkreettisen näköisiä ideoita työstettyä. Keittiöremontin hinta kiinnostaisi minua Tuliko yllättäviä menoja keittiötä remontoidessa? Olen lähinnä keittiökalusteiden ja välineiden hintaa budjetoinut mutta en tosiaan vielä muita asioita ole osannut ottaa huomioon. Keittiöremontille etsimme tekijän joten voisimme luultavasti ainakin suuntaa antavan hinnan saada remontille alkuun.

    • Hilla 2.8.2021 at 13:46 - Reply

      Hei Tiina,
      Kiitos kommentista. :) Suurimmat muut kulut on varmaankin sähkötyöt, putkimiehentyöt sekä jos remontti teetetään ulkopuolisella, niin se työn kustannus. Niiden lisäksi sitten tietenkin itse keittiö, keittiön asennus sekä muut remonttimateriaalit. :) /Hilla

Seuraa Instagramissa