Kaupallinen yhteistyö Kekkilä Garden.

Tämä teksti sai alkunsa itse asiassa jo viime kesänä. Keräsin silloin pihaltamme ihania kukkakimppuja ja muutamat seuraajani silloin kysyivät, että voisinko seuraavana kesänä jakaa vinkkejä ja neuvoja, miten leikkokukkia pääsisi itsekin keräämään maljakkoon kesän edetessä. Laitoin ajatuksen silloin korvan taakse ja tässä nyt olen kertomassa, mitä leikkokukkia kasvatan tänä kesänä pihallamme ja miten sen aion tehdä. Kylvä sinäkin kanssani kukkia, niin pääset kesän edetessä niistä nauttimaan!

Taustaksi (kenties uusille seuraajille) voin kertoa, että kiinnostukseni puutarha-asioihin on kasvanut huomattavasti sen jälkeen, kun 3,5 vuotta sitten muutimme nykyiseen paritalokotiimme, jota ympäröi kiva piha. Koen itseni näissä asioissa edelleen aloittelijaksi ja tekemällä oppijaksi. Samalla uuden oppiminen ja vihreyden ihaileminen kesän mittaan motivoivat minua työntämään sormet multaan kevät toisensa jälkeen. Mielestäni puutarhajuttuja oppii parhaiten itse tekemällä ja rohkeasti kokeilemalla.

Pihatöissä ajantajuni katoaa, mieli jollain tavalla tyhjenee ja keskityn siihen, mitä kulloinkin olen puuhailemassa. Uskon, että fyysinen liike ja ulkoilu yhdistettynä käsillä tekemiseen luo minulle helposti flow-fiiliksen. Voin päästä ihan yhtä mukavaan flow-tunteeseen niin blogitekstiä kirjoittaessa kuin puutarhassa puuhastellessa.

En siis koe pihahommia taakkana ja työmaana, vaan ennen kaikkea paikkana, joka antaa minulle enemmän kuin ottaa. Rentoutumista ja vastapainoa monelle muulle asialle, kuten läppärin edessä naputtelulle, jota parhaillaan teen. Usein puuhastelen pihalla silloin, kun lapset leikkivät ulkona tai touhuavat hiekkalaatikolla.

Totta kai joka vuosi kevät on pihalla ja puutarhassa sellaista ”kiireisintä” aikaa, kun laittaa paikat kuntoon kesäksi. Ensimmäiseksi talven jälkeen siistin paikat ja haravoin pihan puhtaaksi. Kuopsuttelen perennapenkit ja kärrään kottikärryillä lisää ravinteikasta multaa kasvien juurille. Pesemme ja käsittelemme terassin, puhdistamme terassikalusteet ja laitamme kalusteet terassille paikoilleen. Yleensä keksin myös jonkun uuden (ihan vain pienen) projektin ja sitten on tietenkin vielä siementen kylväminen ja taimien istuttaminen. Mutta kaikki tuo on niin ihanaa!

Keväällä pihalla vietetty aika maksaa itsensä kesän aikana takaisin korkojen kera. Kesä-, heinä- ja elokuussa on sitten mukavaa nauttia kukkaloistosta, kun siemenet on jemmattu mullan alle toukokuun alussa. Jaan tässä blogitekstissä ohjeet, miten pohjustan kukkapenkit Kekkilän tuotteilla keväällä ennen siementen kylvämistä ja kerron neuvoja, miten kauniista leikkokukkakimpuista pääsee nauttimaan myöhemmin kesällä.

 Mitä leikkokukkia kasvatan tänä kesänä?

Viime kesänä onnistuin todella hyvin tsinnioiden kanssa. Ihan suoraan sanoen, se ei edes vaatinut ihmeellisiä viherpeukaloita olosuhteiden ja kasvualustan ollessa kunnossa. En esikasvattanut tsinnioita, vaan kylvin tsinnian siemenet suoraan maahan huhti-toukokuun taitteessa. Heinäkuun lopulla pihallamme kasvoi paksuvartiset ja tukevat tsinniapöheiköt täynnä kukkia. Muistin kylvää siemenet hyvään maahan, kesän mittaan lannoittaa ja kastella tietenkin viikoittain. Ja hyvä tuli!

Tsinnian kukat ovat isoja ja kukinto kestää maljakossa pitkään hyvänä. Olin kylvänyt monivärisen tsinniasekoituksen ja siksi sain ihanan kirjavia kimppuja maljakkoon.

Tuo viime kesän tsinniakokeilu ja siinä onnistuminen oli minulle sellainen potku pepulle, että tänä kesänä aion kokeilla taas rohkeasti jotain uutta. Jos jotain sinulle vinkkaan ja suosittelen kokeilemaan, niin ne ovat tsinniat! Mielestäni helppoja, kauniita ja tuottoisia kukkijoita, jotka pysyvät maljakossa pitkään hyvänä.

Mitä leikkokukkia kasvatan tänä kesänä:

Tsinnia (viime kesänä onnistuin)
Daalia (viime kesänä onnistuin)
Päivänhattu (viime kesänä onnistuin)
Kehäkukka (viime kesänä onnistuin)
Ruiskukka (viime kesänä onnistuin)
Hajuherne (viime kesänä epäonnistuin, mutta aion yrittää uudelleen)
Unikko (viime kesänä onnistuin)

Näitä kokeilen kasvattaa tänä kesänä ensimmäistä kertaa:

Kosmoskukka
Malvikki
Leijonankita
Gladiolus sipuleista
Kiinanasteri
Auringonkukka

Ravinteikas multa takaa hyvän kasvun

Kukkapenkin pohjustus on tärkeää hoitaa kuntoon keväällä. Pohjatöillä tarkoitetaan tärkeimpänä maan parannusta eli siis mullan ja lannoitteiden lisäämistä kukkapenkkiin tai kasvimaalle ennen siementen kylvämistä. Kun siemenillä on ravinteikas maaperä allaan, on sinne kasvien hyvä kasvattaa tukevat juuristot vettä ja ravinteita imemään.

Kalliorinteen kukkapenkissä ja terassin ympärillä kukkapenkeissä kasvaa monivuotisia perennoja. Ne jatkavat kasvuaan vuodesta toiseen ja ovat siinä mielessä helppohoitoisia kavereita, kunhan heille aika ajoin lisää hyvän kerroksen multaa ja kesän aikana ravinteita.

Pihan toisella reunalla lavakauluksissa eli viljelylaatikoissa kasvatan yksivuotisia hyötypuutarhan kasveja, kuten kukkia, yrttejä sekä muutamia vihanneksia. Isoja viljelylaatikoita taitaa olla pihallamme reilu kymmenen kappaletta. Olen päättänyt, että suurimman osan niistä pyhitän tänä kesänä vihannesten sijaan kukkasille.

Tämä kesä tulee olemaan kukkakesä, jolloin kokeilen rohkeasti myös uusia juttuja ja parhaimmat saavutukset pääsevät sitten suosikkilistalleni tsinnioiden tyyliin.

Kekkilän ravinteikas Puutarhamulta ja Kanankakka takaavat leikkokukille erinomaisen kasvupaikan. Kekkilän Puutarhamullasta ja Kesäkukkamullasta on hyvä ponnistaa auringon ja veden kanssa kohti kesän kukkaloistoa.

Kaksikerroksikseen viljelylaatikkoon menee noin 10 säkkiä puutarhamultaa, jos lavakaulukset ovat tänä keväänä tyhjinä ja täyttää ne kokonaan. Pohjalle voi tietenkin laittaa hieman myös lehtiä tai muuta puutarhan kompostoituvaa ”jätettä” ja sen jälkeen paksun kerroksen puutarhamultaa. On hyvä muistaa, että multa menee kesän aikana jonkun verran kasaan tiivistyessään.

Viime vuonna kasvatin daalioita yksikerroksisessa viljelylaatikossa, mutta loppukesästä se tuntui isoille daaliakasvustoille liian vähältä multamäärältä, joten tänä kesänä istutan daalian taimet kaksikerroksiseen lavaan. Daaliat viihtyvät runsaassa ja ravinteikkaassa mullassa, joten koitan antaa niille mahdollisimman hyvät oltavat maaperän osalta.

Tyhjensin meidän Kekkilän maapallon muotoisesta kompostorista jokaisen viljelylaatikon joukkoon hieman itse tehtyä herkkumultaa eli kompostimultaa, joka sekin sisältää runsaasti hyviä ravinteita kasvien käyttöön. Kesän aikana myös jatkolainnoittaminen on tärkeää. Sen aion tehdä Kekkilän Kastelulannoitteella, joka liukenee helposti veden joukkoon ja voi antaa hyvin esimerkiksi kastelukannulla kastelun yhteydessä. Veden mukana ravinteet tulevat välittömästi kasvien käyttöön antamaan uutta elinvoimaa.

Tsinniat kasvatin viime kesänä kaksikerroksisessa lavassa ja niiden juurakot olivat syksyllä mahtavan isot siivotessani lavoja talviteloille. Saattaa siis olla, että hyvän tsinnia-menestyksen takana oli (puutarhurin sijaan) runsas multamäärä ja kesän aikana lannoittaminen. Myös viime keväänä kippasin meidän kompostista herkkumullat lavakauluksiin, joten pohjalla oli erinomaiset ravinteet.

Oleellinen vinkki siis: Riittävästi multaa ja ravinteita kukkapenkkiin ennen siementen tai taimien kylvöä/istuttamista. Vanhaan kukkapenkkiin kannattaa lisätä uutta multaa päälle tai sekoittaa uutta multaa vanhan joukkoon. Kasvaessaan kasvit käyttävät mullasta ravinteita kasvuunsa ja siten mullan ravinteet vähenevät. Kasvukauden alussa ja aikana on hyvä muistaa lannoittaminen. Se takaa kasvun, kookkaat kasvikset ja kauniisti kukkivat kukkaset.

Siemenpussi kertoo tarkat kylvöohjeet ja siemenvälit

Nyt olemme siis siinä vaiheessa, että pohjatyöt on tehty. Jäljellä on enää siementen kylväminen multaan, kastelu ja sen jälkeen kasvun odottaminen ja ihaileminen.

Kun hankit kukkasiemenpussin kaupasta, marketista, puutarhamyymälästä, niin parhaimmat kylvöohjeet löytyvät pussin kyljestä tai googlaamalla kyseisen kasvin viljelyohjeet. Itse olen näissä asioissa todella suurpiirteinen ja sanon sen tässä blogitekstissäkin ääneen. En todellakaan mittaa siemenväliä viivottimella tai ole asian kanssa kovinkaan tarkka. Ripottelen siemenet multavakoon, tuuppaan ohuen multakerroksen siementen päälle, kastelen ja avot – valmista tuli!

Ruuhkavuosia elävänä äitinä saisin unohtaa kukkaset, jos olisin mittaamassa jokaista siemenväliä viivaimen kanssa. Hehe! Minä teen suurpiisteisesti, mutta jokainen saa tehdä omalla tavallaan.

Riippuu siis ihan luonteen tarkkuudesta ja omasta viitseliäisyydestä, kuinka tarkkaan kylvämisen haluaa tehdä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että yhdestä siemenestä usein kasvaa yksi kasvi ja jos pussin kyljessä lukee siemenväliksi 7 cm, niin voi koittaa parhaansa mukaan asetella tai ripotella siemeniä sen mukaan. Silloin kasvilla on tilaa kasvaa. Esimerkiksi juuresten kanssa tämä on oleellisempi asia kuin kukkien.

Tsinniat kasvoivat viime kesänä lähes metrin mittaisiksi, kun taas unikot ovat hentoja ja vievät kasvaessaan vähemmän tilaa. Nämä ovat sellaisia juttuja, joita mielestäni oppii parhaiten tekemällä, kokeilemalla ja itse näkemällä. Unikot ajattelin ripotella kasvimaan laidalle metsän reunaan, jolloin ne eivät vie tilaa viljelylaatikoissa. Nykyään myydään myös ihania siemensekoituksia, joita voi ripotella huolettomasti mullan joukkoon, jolloin syntyy kaunis niittymäinen kukkaketo, josta pörriäisetkin tykkää. Kukkien viljelyssä voi tehdä suoria rivejä tai boheemeja kukkaniittyjä – ihan mikä omalle luonteelle parhaiten sopii.

Jaan tänään Instagramin stoorien puolella videomuodossa, kun kylvän kukkien siemenet multaan. Jos sinäkin haluat kesällä kerätä leikkokukkia maljakkoon tai ihailla väriloistoa pihallasi, niin nyt on oikea aika laittaa kukkapenkit kuntoon ja piilottaa siemenet mullan alle kasvaman. Tallennan stoorit kohokohtiin #KylvänKukkia ja löydät ne jatkossa myös sieltä!

Arvomme Kekkilän kanssa kaksi settiä Puutarhamultaa, Kanankakkaa ja Kastelulannoitetta kaikkien niiden kesken, jotka Instagramissa käyttävät hashtagia #KylvänKukkia ja jakavat kuvan omista kylvöistään, taimistaan, istutuksista tai puutarhapuuhistaan käyttäen tuota aihetunnistetta Instagramin tekstin yhteydessä. Kilpailuaikaa on 16.5.2021 saakka, jonka jälkeen arvomme voittajat.

Fiilistellään kukkien kasvua yhdessä myöhemmin kesän edetessä!

Aurinkoista kevättä!

Hilla

Instagramissa @hillasblog & @kekkilagarden

Lue lisää:

Kasvimaa istutuslaatikoissa.

Nurmikon hoito, lannoitus ja sammalen torjunta.

Puutarhan tunnelmalliset syysjuhlat.

  1. Pirjo 10.5.2021 at 00:01 - Reply

    Moi!
    Kiva juttu kesäkukkien kasvattamisesta. Vinkkaa, että älä tee samaa mokaa kosmoskukkien kanssa kuin minä.. Lannoitin kuten muitakin, mutta kukka kasvatti lähes 2metriä vartta eikä ainoatakaan kukkanuppua näkynyt. Ihmettelin kunnes selvisi ettei kosmosta saa lannoittaa kuten muita kukkia. No, loppukesästä kyllä ehti onneksi kukkiakin jonkun verran. Tsinniat oli positiivinen yllätys, runsaat kukinnot pitkään syksylle🙂

    • Hilla 21.5.2021 at 14:37 - Reply

      Moikka Pirjo, Kiitos, ihana kuulla! Ja olipa hyvä vinkki, täytyy laittaa korvan taakse tämä asia. Kiitos! Näitä juttuja oppii just tekemällä, mutta onhan se mukavaa saada neuvo etukäteen, eikä aina oppia kantapään kautta. Viime kesänä tomaatit eivät oikeen kypsyneet, kuulin vasta myöhemmin, että siinäkin kasvi käytti enemmän energiaa kasvamiseen kuin hedelmien kypsyttämiseen. Latvan olisi voinut leikata poikki. Noh, nyt tiedän. :) Mukavaa kesää sinulle!
      /Hilla

Seuraa Instagramissa

[instagram feed="25728"]