Uraäiti vai kotiäiti – tai sittenkin jotain siltä väliltä!

Olen vuodenvaihteen jälkeen pyrkinyt kuukausittain kirjoittamaan ja jakamaan jotain työelämään liittyvää täällä blogin puolella. Tässäpä muutama niistä:

Ensimmäinen kuukausi päätoimisena yrittäjänä takana – miltä tuntuu?

Miltä tyypillinen työviikkoni näyttää?

Jaettu vanhemmuus mahdollistaa meidän perheessä työelämän ja perhe-elämän yhdistämisen.

Miksi päädyin opiskelemaan kauppatieteitä?

Uusia ideoita metsäpolulta hakemassa?

Koska kaikki edellä luettelemani blogitekstit ovat aiheuttaneet normaalia korkeamman kävijäpiikin blogissa, olen päätellyt siitä, että aihe kiinnostaa. Ja jos jokin aihe kiinnostaa, niin silloinhan siitä kannattaa kirjoittaa lisää. 🙂

Olen ehtinyt reilun vuoden verran kerätä kokemuksia siitä, millaista on yhdistää työelämä ja perhe-elämä. Joku on tässä hommassa parinkymmenen vuoden ja suurperheen kokemuksella varmasti todellinen mestari, minä ja meidän perhe vasta harjoitellaan ja yritetään löytää parhaita tapoja.

Millaista on ollut yhdistää työelämä ja perhe-elämä?

No millaista se sitten on? Helppoa, vaikeaa, molempia, ihan peruskauraa, ei sen ihmeempää vai hampaiden kiristelyä? Tämän menneen vuoden aikana se on ollut hetkittäin varmasti noita kaikkia, mutta isossa kuvassa kuitenkin jotakuinkin sitä, mitä etukäteen odotinkin.

On päiviä ja hetkiä, jolloin ajattelee, että miten helppoa ”entinen elämä” olikaan, kun aamulla työpöydän ääreen piti saada vain itsensä ja vaatteet valita vain itselleen. Mutta yhtä paljon on ollut päiviä, kun myhäilen tyytyväisenä, miten hyvin homma rullaakaan. Varmasti tuttuja tunteita kaikille vanhemmille, jotka pyörittävät sitä dilemmaa, että työt tulisi tehtyä mahdollisimman hyvin työpaikalla tai asiakkaille, mutta samaan aikaan olisi mahdollisimman hyvä vanhempi kotona lapselle tai lapsille.

Enkä tarkoita, että molemmissa tarvitsisi tähdätä täydellisyyteen, kunhan löytäisi sellaisen tasapainon, jota kultaiseksi keskitieksikin kutsutaan. Ja sellaisen kiikkulaudan keinuttelu luo sen suurimman haasteen sekä yleisesti aikatauluttaminen – hoitoon viemis- ja hakemistouhu.

Olemme tämän vuoden aikana tehneet joitain muutoksiakin, jotta työ- ja perhe-elämän yhdistäminen olisi vieläkin mielekkäämpää ja jossain määrin meille myös helpompaa. Suurimmat muutokset niistä ovat minun vaihto nelipäiväiseen työviikkoon sekä yrittäjyyteen.

Uraäiti vs. kotiäiti -asetelma

Kerroin jokin aika sitten, että suunnittelin tilaavani kirjakaupasta uuden kirjan: Uraäidin selviytymisopas – Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta. No minähän klikkailin sen nopeasti ostoskorin ja kassan kautta postiin, ja kun se saapui, luin sen kahdessa illassa läpi.

Oli kiinnostavaa lukea uraäitien ja työelämässä menestyvien naisten kokemuksia työelämän ja perhe-elämän yhdistämisestä, millaista arki oikeasti on ja millaisia selviytymiskeinoja ja toimivia tapoja he ovat itselleen luoneet vuosien aikana. Ihan tosi mielenkiintoisia pointteja, oivalluksia ja tapoja – se olikin varmasti suurin syy siihen, että ahmin kirjan parilla kerralla alusta loppuun.

Yksi asia minua kuitenkin tässä äitiyden ja työelämän diskurssissa eli puheessa silti kummastuttaa. Nimittäin se, että puhutaan uraäideistä ja puhutaan kotiäideistä, mutta siihen väliin jää valtava spektri kaikkea muuta.

Itse en koe itseäni uraäidiksi sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta en myöskään voi hyvin, jos olisin pelkkä kotiäiti. Molemmista rooleista ja osista silti pidän. Mikäs minä sitten olen? Taidan olla ihan tavallinen työssäkäyvä äiti.

Haluaisin lanseerata jonkin uuden termin niille kaikille äideille, jotka tekevät ihan sika mageeen hienoa duunia päivästä toiseen ja asettuvat johonkin noiden kahden termin – uraäitiyden ja kotiäitiyden – väliin.

Hautaan siksi hetkeksi termin uraäiti ja puhun sen sijaan kaikista työssäkäyvistä äideistä! Teistä arjen sankareista, jotka hoidatte työnne hyvin ja ammattitaidolla, pyöritätte kylpyhuoneen pyykkivuorta, hämmennätte iltaruokaa, rakastatte lapsianne, otatte uhmaraivarit harteillenne, hoputatte aamukiireessä lasta pukemaan kurahousut vähän nopeammin, pakkaatte päiväkodin metsäretkelle eväät, ehditte itsekin liikkua, nähdä aika ajoin ystäviä ja annatte illalla viimeisenä iltasuukon pehmeälle poskelle. Ja kyllä, onhan monilla tässä vierellä tasa-arvoinen kumppani, joka hoitaa hommasta osansa, mutta silti.

Elämä on valintoja

Ehkä kaksi eniten käyttämääni ja viljelemääni fraasia viimeisen vuoden aikana ovat olleet: elämä on aika ajoin valintoja & kaikkea ei voi, eikä tarvitse saada. Niiden viljeleminen on oikeasti auttanut niissä hetkissä, kun on vaikka tuntenut ristiriitaisuutta työn ja perhe-elämän tasapainoilussa.

Mitä noilla fraaseilla sitten meinaan?

Meinaan sitä, että hulluksihan tässä tulisi, jos yrittäisi olla elämän joka osa-alueella täydellinen ja hoitaa kaiken aina vain arvosanalla best, best ja laudatur.

Ensinnäkin: elämä on aika ajoin valintoja. Olen esimerkiksi jättänyt menemättä aika moniin kekkereihin ja illanistujaisiin ja käyttänyt sen ajan ja voimavarat ihan muuhun. Olen myös tehnyt valinnan, että en tee iltaisin myöhään töitä, vaan priorisoin hyvät yöunet korkeammalle. Olen myös tehnyt valinnan, että siirryn nelipäiväiseen työviikkoon – nautin enemmän ajasta ja luovun suuremmasta palkasta. Olen myös tehnyt sen valinnan, että katselen joskus viikonkin eteisen matolla hiekkakasoja, enkä anna sen liiaksi hetkauttaa.

Toisekseen: Kaikkea ei voi, eikä tarvitse saada. Tämä liittyy aika kiinteästi tuohon edelliseen. En esimerkiksi lapsen syntymän jälkeen saanut ikinä takaisin sitä juoksukuntoa, joka minulla oli ennen ensimmäistä raskautta, mutta totesin vain, että kaikkea ei voi tai tarvitse saada. Tässä elämänvaiheessa priorisoin muita juttuja korkeammalle. Etsin juoksuharrastukselle uuden tason ja perspektiivin.

Uraäidin selviytymisopas – yksi yhdistävä tekijä

Uraäidin selviytymisopas -kirjassa nousi esiin ihan super hyviä ja käyttökelpoisia neuvoja ja käytännön vinkkejä, mutta suuremmassa kuvassa luin rivien välistä jokaiselta naiselta sellaisen viestin, että ole itsellesi armollinen. Kuuntele itseäsi ja löysää siimaa niissä kohdissa, joissa se sinulle tuntuu tarpeelliselta. Ei kaikki kirjan uraäidit sitä noilla sanoin sanonut, mutta se jäi kirjan luettuani kokonaiskuvassa mieleen.

Väittäisinkin, että jokaisen noiden yhdeksän naisen ja kertomuksen taustalla on yksi yhteinen tekijä, riittävä rentous sekä omasta hyvinvoinnistaan huolen pitäminen. Se tasapaino.

Ehkäpä menestyneen uraäidin yksi keskeisimmistä ominaisuuksista on tunnistaa omat voimavarat ja huomioida ne. Että kaasu on pohjassa silloin kun pitää ja toisaalta osaa olla läsnä lapsilleen oikeissa hetkissä ja nauttia myös niistä jalat kattoon -hetkistä kotisohvalla. Tätä ajatusta voi soveltaa omaan elämäänsä ihan kuka tahansa työssäkäyvä äiti.

Noista kirjan tarinoista inspiroituneena ja innostuneena päätinkin, että seuraavassa työelämään liittyvässä tekstissäni kokoan yhteen omat selviytymiskeinoni ja parhaat käytäntöni, jotka helpottavat elämääni tässä työ- ja perhe-elämän ajoittain kiihkerällä kiikkulaudalla.

Nimeän sen tekstin vaikkapa seuraavasti: Tavallisen työssäkäyvän äiti-ihmisen selviytymisopas.

Kiinnostaisiko sellaiset ajatukset teitä seuraavaksi? Millaisia valintoja sinä olet tehnyt helpottaaksesi työelämän ja perhe-elämän yhdistämistä? Tai onko sulla omia salaisia selviytymiskeinoja tai vinkkejä muille jaettavaksi?

Työterkuin näin sunnuntaina, koska tämäkin on tänään osittain mun työpäivä ja tästäkin osasta nautin kyllä!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Neljä kuvaa, joissa itse olen, ovat Pauliina Tähkäpään ottamia. 🙂

You may also like

6 kommenttia

  1. Mulla on kohta takana 13-vuotta vanhemmuutta ja vuosien varrella arkipaletin pyörittäminen on hioutunut meille parhaiten sopivaan muotoon.

    Ehkä keskeisin neuvo tai ohje, minkä antaisin nuoremmalle itselleni, olisi ennakoimisen ja suunnitelmallisuuden merkitys. Pyrin olen jatkuvasti askeleen edellä kaikissa niissä hommissa, joissa se on arjen keskellä ylipäänsä mahdollista. Tämä tarkoittaa sitä, että esim. päiväkotilaisten vaatteet katsotaan jo edellisenä iltana valmiiksi, ruokakaupassa käydään niin, ettei keskeisimmät elintarvikkeet tai esim.vessapaperi pääse koskaan yllättäen loppumaan. Lisäksi ruokaa tehdään yleensä niin iso annos, että sitä riittää useammalle kerralle, ja näin yksi kotityö on joka toinen päivä vähemmän.

    Pyrin myös tekemään aina aloittamani projektin loppuun, koska tekemättömät työt ahdistaa. Esim. jos tullaan ulkoa ja lasten vaatteet ovat kuraisia, huuhtele ja laitan ne paikoilleen, vaikka vauva jo itkisi. Omaa mieltä jotenkin rauhoittaa se, ettei kesken jääneet työt kummittele mielessä.

    Tälläinen suunnitelmallisuus ja organisointi on toisaalta tosi raskasta ja olisikin ihana ottaa rennosti. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että silloin stressin määrä vasta kasvaakin, joten pidän siksi niistä kiinni!

    1. Moikka Klaara! Kiitos pitkästä kommentista ja hyvistä konkarin vinkeistä. Tunnistan ajatuksistasi ja tekstistäsi kyllä samaa – juuri tuota suunnitelmallisuutta ja askeleen edellä olemista. Se ei kyllä aina ole helppoa, mutta kannattaa juurikin stressin vähentymisen takia.

      On myös totta, että moni asia vie oikeasti aika vähän aikaa, jos sen tekee heti. Mutta jos jättää tekemättä, niin tekemätön asia kummittelee takaraivossa paljon isompana kuin se oikeasti onkaan. On se sitten pyykkien viikkaus, sängyn petaaminen, ne kuravaatteet tai jotain muuta sellaista. Ja sitten kun pikkujuttuja tekee vähän koko ajan, niin yleensä illalla kämppä on siistimpi ja voi nauttiakin ihan rauhassa hetken sohvalla kun lapsi/lapset on saatu nukkumaan.

      Se on varmaankin sitä tasapainoilua just, että ei kuitenkaan koko ajan pyri tip top kotiin tai joka asian kanssa, että ”tämä on tehtävä nyt”. Ja ollaanhan me ihmiset niin erilaisia: toista ei sotkut haittaa ja toiselle juurikin järjestys on se asia, mikä luo rauhaa ja tyynen mielen. Minä kun teen nyt paljon töitä kotona, niin tuntuu siltä, että ajatus kulkee paremmin siistissä kodissa ja saan enemmän aikaan. Eli kuulun myös siihen joukkoon, joka tykkää siisteydestä, mutta toisaalta olen oppinut siinäkin tarvittaessa rennoksi. Ruokapöydän alle tippuu koko ajan jotain ja kumisaappaat tuo eteisen matolle hiekkaa harvasen päivä. 🙂

      Olipas mukava jakaa ajatuksia kanssasi! <3 Aurinkoista päivää sinne sinulle, täällä Kirkkonummella ainakin paistelee parhaillaan. <3 -Hilla

  2. Meillä arkea on helpottanut merkittävästi citymarketin ruokapalvelu! Autottomina ruokakaupassa käynti vei ennen paljon aikaa ja ostoksia sai kantaa selkä vääränä. Nyt tilaamme kerran kahdessa viikossa ruoat suoraan kotiovelle. Samalla suunnittelemme seuraavan kahden viikon ruoat. Palvelu on tuonut merkittävän helpotuksen arkeen 🙂

    Lisäksi mieheni tekee nelipäiväistä viikkoa ja on siis lapsen kanssa yhden päivän viikosta. Se tuo kivaa joustoa arkeen. Tässä uraäiti -keskustelussa häiritsee tuo sana ”äiti”. Miksei puhuta uravanhemmuudesta? Toivon hartaasti, että nyky-yhteiskunnassa myös isät otettaisiin mukaan tähän keskusteluun. En ymmärrä, miksi vanhemmuus vaikuttaisi vain äidin uraan.

    1. Moikka! Tuo ruokapalvelu tai jokin ruokakassisysteemi on varmasti superhyvä ja helpottaa arkea isosti. Samalla tulee suunniteltua ruuat pidemmäksi aikaa, säästyy aikaa ja vaivaa, mutta lisäksi varmasti myös rahaa, kun kauppahommat optimoi okein kunnolla. Ainakin heräteostokset jää kauppaan. Meidän pitäisi tällaista kyllä kokeilla kanssa joku kerta, Kirkkonummellekin on tulossa kait nyt Citymarkettiin tämä mahdollisuus. Toki, tykkään myös itse käydä kaupassa (olen ehkä outo tapaus :D) mutta vaikka silloin tällöin. Ehkä kokeilun jälkeen mielipiteeni muuttuisi ja sitten miettisin, että miksi joskus kaupassa edes käytiin. Hehe!

      Ihana, että teillä mies on kotona yhden arkipäivän. Se helpottaa kyllä kokonaisuutta kummasti. <3 Ja samaa mieltä, "äiti" sana on aika rajallinen. Yhtälailla se on uravanhemmuus ja vanhemmuus ylipäätään. 🙂 Molempiin se toden totta vaikuttaa. Tuossa kirjassa oli toki vain naisia ja heidän tarinoitaan, niin siksipä siinäkin viljeltiin tuota termiä. Aurinkoista pääsiäisviikkoa ja ihana kun jätit kommentin tänne blogin puolelle. 🙂 -Hilla

    1. Ihana kuulla! Kiva kun jätit kommentin sydänsilmähymiön kera. <3 Aurinkoista päivää sinne! -Hilla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *