Raskaudesta palautuminen on yksilöllistä

Minulta usein kysellään ajatuksia, kokemuksia ja neuvoja raskaudesta palautumiseen. Saan esimerkiksi lyhyen alustuksen Instagramissa yksityisviestillä ja siinä viestin lopuksi minulta kysytään näkemystä raskaudesta palautumiseen ja liikunnan aloittamiseen. Kiitän luottamuksesta, mutta samaan lauseeseen sanon aina, etten mitenkään voi antaa yksilöllisiä neuvoja, koska en tunne ja tiedä tarpeeksi. Sen voin kertoa, miten itselläni asiat ovat menneet ja mitä olen oppinut kahdesta raskaudesta, synnytyksistä ja niistä palautumisesta. Omat kaksi kokemusta eroavat myös toisistaan ja jo sekin antaa lisää ymmärrystä siitä, miten paljon palautumiset toisistaan voivat erota.

Raskaudesta palautuminen on yksilöllistä

Kokonaisuuteen tietenkin vaikuttaa tausta ja se, millainen raskausaika oli. Oliko raskaus hyvävointinen ja energiaa riitti liikkumiseen. Vai oliko raskausaika enemmän huonovointinen ja siten väsymyksen täyteinen. Millainen synnytys oli, lempeä ja vähän jälkiä jättänyt vai enemmänkin runteleva ja kova fyysinen koettelemus henkisen mullistuksen lisäksi.

Molemmat synnytykseni ovat kestäneet alle kaksi tuntia. Vauhtiraketit ovat saapuneet syöksyllä maailmaan ja itse vain yritin jotenkin pysyä kaikessa perässä, enkä pysynyt ensimmäisellä kerralla. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen minua tikattiin siinä määrin kokoon, ettei tikkien määrää enää edes laskettu. Toisesta synnytyksestä tuli pieni nirhauma ja sainko yhden vai kaksi tikkiä.

Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olo heräämössä oli kuin rekan alle jäänyt, säikähtänyt, enkä kaikkea tapahtunutta edes muista. Toisen synnytyksen jälkeen olin aivan tolkuissani, hyvävointinen ja täysin mukana ajatuksen tasolla koko synnytyksen ajan. Palautuminen jo noilta osin oli kuin yö ja päivä sekä henkisesti että fyysisesti. Molemmat synnytykset meni yhdellä buranalla, koska muuta ei ikinä ehditty, yhtäkkiä oltiin jo siinä pisteessä, että piti ponnistaa.

Ensimmäisen synnytyksen jälkeen pelkkä tikkien sulaminen kesti 6 viikkoa, toisen synnytyksen jälkeen olin jo seuraavana päivänä todella hyvävointinen. Siis aivan yö ja päivä.

Raskaudesta palautuminen on monen asian summa

Toisaalta ensimmäisen raskauden aikana ehdin liikkua enemmän (koska ei ollut lapsia ja aikaa oli enemmän). Pysyin tosi hyvässä fyysisessä kunnossa aivan loppuun asti ja vielä raskausviikolla 42 tein 3,8 kilon vauva vatsassa puolentoista tunnin kävelylenkkejä. Eikä tuntunut yhtään missään. Ei tullut supistuksia. Liikunta tuntui vain hyvältä loppuun saakka.

Toinen raskaus oli väsyneempi. Kärsin raudanpuutteesta ja ferritiini oli matala. Esikoinen herätteli öisin, sekin väsytti. Olin kyllä aktiivinen liikkuja toisessakin raskaudessa, mutta en siinä määrin kuin ensimmäisessä. Ja tottakai se näkyi myös palautumisessa synnytyksen jälkeen fyysisen kunnon osalta, vaikka verrattain nopeaa se oli toisellakin kertaa. Mutta silti erilaista. Kesti kauemmin, koska myös lähtötaso oli erilainen.

9 kuukautta on pitkä aika ja miten sen ajan viettää tai pystyy olosuhteiden takia viettämään, vaikuttaa kyllä synnytyksen jälkeiseen aikaan.

Enkä missään nimessä sano, että raskaudesta pitäisi toipua ja palautua nopeasti. Ei tarvitse. Ei todellakaan tarvitse. Vauvan hoivaamiseen saa hullaantua, saa antaa itselleen ja kropalleen niin paljon aikaa kuin haluaa, mutta tiedän myös sen, miten hyvää liike ja raikas ulkoilma tekevätkään. Ne olivat suurimmat syyt itselläni lähteä takaisin kevyen liikunnan pariin. Kaipasin liikunnan antamaa hyvää oloa ja samalla tiesin, ettei tässä ole mihinkään kiire. Loppuelämä aikaa.

Lapsivuodeaika – mikä se on?

Lapsivuodeaika tarkoittaa sitä, että äiti palautuu synnytyksestä, käynnistelee imetystä (jos niin haluaa ja pystyy) ja keskittyy perheenä kaikessa rauhassa vauvan hoitoon ja olemiseen. Lapsivuodeaikaa on noin 2-3 kk synnytyksen jälkeen. Tämä on hyvä muistaa, mikä ehkä nykyään vähän meiltä äideiltä unohtuu. Siihen vaikuttaa ehkä sekin, että jo sairaalassa pitää olla itse tosi toimelias, hoitaa itse ja kotiutuminen on vauhdikasta. Että siitä hommiin vaan!!

Jos vielä kolmannen kerran tulisin raskaaksi ja synnyttäisin (en sano että tulen, mutta jos tulisin), ottaisin varmaan palautumisen kanssa taas vähän edellistä rauhallisemmin. Koska mihin tässä valmiissa maailmassa olisi kiire. Ei yhtään mihinkään. Kävelisin silti, koska se tekee ja on tehnyt niin hyvää.

Mutta sitten taas toisaalta… Muistan edelleen sen palon liikuntaa kohtaan, joka minulla oli synnytyksen jälkeen. Kun on monta kuukautta elänyt raskausvatsan kanssa ja kun pääsee siitä lopulta 42 viikolla eroon, tuntuu olo kuin villivarsalta! Villivarsalta, joka voisi samalta istumalta kirmata pellolle ympyrää juosten, aivan hullaantuneena. Ihan siksi vaan, että voisi. Ilman sitä isoa vatsaa. Siltä minusta on synnytyksen jälkeen liikunnallisesti tuntunut. Kevyeltä villivarsalta. Ihan totta.

Muistan tuon olon, mikä minulla oli. Sen kaipuun takaisin tuttujen liikunnallisten rutiinien ääreen. Ja sitten joku vieressä sanoo, että älä nyt kiirehdi. Ota nyt ihan rauhassa. Lepää ja nauti lapsivuodeajasta. Älä hötkyile!

Ymmärrän todella hyvin niitä, jotka näin sanoivat ja toisella aivopuoliskolla ajattelin juuri niin, että nyt nautitaan tästä ja ollaan vauvakuplassa. Ja sitten minussa oli se toinen puoli, joka kaipasi palavasti juoksulenkille, halusi saada hikikarpalot virtaamaan kunnolla, pitkästä aikaa ilman sitä isoa vatsaa.

Sen isovatsaisen olon muuten unohtaa aika nopeasti. Sen olon, kun mahan sisällä on lapsivettä ja melkein 4 kilon pötkö. Olo tuntuu taipumattomalta, raskaalta, kuten sana raskaus kertoo.

Imetyshormonit vaikuttaa kehossa pitkään

Haluan vielä nostaa esille imetyksen, joka sekin vaikuttaa palautumisprosessiin. Imetys erittää äidin kroppaan hormoneja, jotka pitävät kudoksia pehmeämpinä. Näin maallikkokielellä sanottuna. Äitiysfyssarit osaisivat kertoa asian paremmin oikeilla termeillä.

Minä todella huomasin tämän, että kudokset olivat pehmeämpiä. Kropassa tapahtui selvä fyysinen muutos sen jälkeen, kun lopetin imetykset. Keho palautui lopullisesti sen oloiseksi kuin ennen synnytystä ja painoa humahti pois pari kiloa, varmaan nestettä. Nivelet ”jäykistyivät”. Mikään sivuhyppy ei enää aiheuttanut minkäänlaista tuntemusta ja lopullinen palautuminen tapahtui vasta sitten, kun imetys loppui. Tämä asia on itselleni jäänyt vahvasti mieleen. Imettäjien on ihan hyvä muistaa asia.

Yksilöllisyys, yksilöllisyys ja yksilöllisyys

Kaikkien näiden omien kokemusteni jälkeen sanoisin, että raskaudesta ja synnytyksestä palautumista kuvaa parhaiten sana: yksilöllisyys. Yksilöllisyys. Ja vielä kerran, yksilöllisyys!

Noin isoon mullistukseen, niin fyysisesti kuin henkisesti, ei ole yhtä oppikirjaa, jonka mukaan voisi antaa vinkkejä tai neuvoja palautumiseen.

Palautumiselle ei ole mikään kiire, mutta toisaalta joidenkin tausta on sellainen, että palautuminen voi olla nopeaa. Eikä siinäkään ole mitään väärää.

Minulta erkauma hävisi todella nopeasti ja jo synnytyksen jälkeen sain aktivoitua alapään ja lantionpohjan lihaksistoa. Minulla oli siinä asiassa palautuminen nopeaa ja sen myös äitiysfyssari totesi. Ei siis ollut mitään syytä, miksi en olisi voinut lähteä kevyelle kävelylenkille aika pian synnytyksen jälkeen. Nyt puhun tokasta synnytyksestä, ekaa kun varjostivat ne kipeät tikit mooonta viikkoa. Vatsan alueen palautuminen lähti vauhdikkaasti käyntiin.

Edelleen se yksilöllisyys. Fyysinen tausta ja lähtötason kunto vaikuttaa, eittämättä. Meidän jokaisen erilainen rakenne vaikuttaa. Tukiverkko vaikuttaa. Unen määrä vaikuttaa. Ravinto vaikuttaa. Rautavarastot vaikuttaa. Onko synnytyksessä menettänyt 1,5 litraa vertaa vai ei yhtään. Imetyksen hormonit vaikuttaa. Synnytyksen luonne vaikuttaa. Siis aivan kaikki vaikuttaa ja siksi yksilöllisyys.

Palautuminen synnytyksen jälkeen

Ja sitten kun saan Instagramin inboksiin viestin neljällä lauseella ja minulta kysyy tuntematon ihminen että mitä olet mieltä? Niin olen sitä mieltä, mitä tämä blogiteksti on tähän mennessä kertonut. Että todella erilaisia voivat olla kokemukset ja tarinat palautumisen suhteen.

Kenenkään äidin ei pitäisi verrata itseään keneenkään toiseen, vaan sen sijaan kuunnella tarkalla korvalla omaa oloaan. Äitiysfysioterapeutit ovat ammattilaisia tutkimaan fyysistä puolta ja antamaan konkreettisia vinkkejä siihen, millä omaa palautumista voisi auttaa. He ovat ammattilaisia ja osaavia auttajia, oli kyse lantionpohjan palautumisesta, virtsankarkailusta, kivuista tai juoksu- ja hiit-treenien aloittamisesta.

Oman kehon kuuntelua tarkalla korvalla

Omassa palautumisessa tärkeimmät kulmakivet ovat olleet kehon kuuntelu, riittävä syöminen ja juominen, unen arvostus sekä kävelylenkit ja asteittainen, rauhallinen liikunnan lisääminen. Se, että on nauttinut liikunnasta, saanut siitä iloa ja toisaalta osannut olla itselleen myös armollinen.

Levännyt silloin kun on ollut tarve ja priorisoinut päiväunia silloin kun on väsyttänyt. Jos vauva nukkui huonosti, niin silloin liikunta oli kevyempää. Silloin kun tuntui kaikin puolin hyvältä, niin annoin mennä ja iloitsin liikunnasta täysin rinnoin. Kirjaimellisesti. 😁👏💛

Palautumisen kanssa ei tarvitse odotella sohvan pohjalla useita kuukausia, eikä myöskään tarvitse vauhkona unelmoida heti rääkkitreenien pariin. Kultainen keskitie, olen kai joskus ennenkin siitä maininnut. Itselläni palautuminen on kestänyt noin vuoden verran, molemmilla kerroilla.

Sellasta se on, tasapainoilua.

Torstaiterkuin,

Hilla

Instagramissa @hillasblog

17+

You may also like

3 kommenttia

  1. Ihanaa, että puhut palautumisesta nimenomaan kropan fyysisenä palautumisena, et painosta. Itse törmäsin usein siihen, että palautuminen=ovatko raskauskilot lähteneet ja miltä maha näyttää. Olisin kaivannut enemmän vertaistukea/kokemuksia, sillä palautuminen edes kävelykuntoon oli itselläni todella hidasta, paino oli oikeastaan silloin sivuseikka. Mutta kuten sanoit, tilanne on kaikilla omanlaisensa, kaikki ovat yksilöitä ja kaikenlaista keskustelua tarvitaan 😊

    2+
    1. Moikka Maria! Hyvä huomio ja tajusin sen vasta itsekin, ettei tätä blogitekstiä kirjoittaessa kilot käyneet kertaakaan edes mielessäni. Kyllä se on kehon toiminnallisuuksien palautuminen, jonka ajattelen palautumiseksi. Minulle raskauskiloja kertyi noin 16-17 kiloa, enkä tavallaan edes huomannut niitä matkan varrella, sitten pikkuhiljaa ne vain lähtivät. Koen myös, että tarvitsin niitä lisäkiloja maidon tuotantoon. Sieltä se kroppa muutti rasvaa maidoksi ja sen lisäksi vielä söin hyvin.

      Tärkeää on juuri se, että keskittyy siihen oloon, hyvinvointiin niin henkisesti kuin fyysisesti. Paino on sivuseikka. Palautuminen voi olla hidasta tai nopeaa, riippuen mihin vertaa. Mutta kun näissä asioissa ei tarvitse vertailla: sen sijaan saa edetä rauhassa ja oman kehon tarpeiden mukaan. Jos on pienempiä tai isompia ongelmia, niin niiden kanssa kannattaa aina kääntyä ammattilaisten apuun. Kyllä äitiys on muutenkin niin iso mullistus, ettei siihen lisäksi palautumiseen painostamista tarvita. <3

      2+
  2. Olet niin järjettömän kaunis tuossa kuvassa, jossa istut aurinkotuolissa(?) ja imetät!<3

    Kiitos ihanasta postauksesta 🙂 Palaan varmasti tätä lukemaan, jos joskus tulen raskaaksi ja mietin palautumista.

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *