Blogin vuosikatsaus – suosituimmat postaukset joka kuukaudelta

Blogin vuosikatsaus on yhteenveto joka kuukauden suosituimmista postauksista ja samalla katsaus siihen, mitä täällä blogin puolella on tapahtunut vuonna 2019. Kiitos Sinulle, että olet löytänyt tekstien pariin. ❤️🙏

Vuosi 2019 blogikatsaus:

TAMMIKUU

Puolentoista viikon someloman jälkeen.

Vauhdikkaan syksyn jälkeen olin pitänyt 1,5 viikon someloman joulun aikaan ja se teki hyvää. Siitä alkoi vuosi 2019. Väsymyksen taustalla oli enimmäkseem alkuraskaus, sillä molempien raskauksien oireisiin on kuulunut tolkuton väsymys juuri ensimmäisinä kuukausina. Tuossa vaiheessa olin noin kolmannella-neljännellä kuulla raskaana, mutta sen pidin tammikuussa vielä omana salaisuutena somessa.

Kirjoitin unelmista blogiin Unelmakartta vuodelle 2019.

Kerroin siirtymisestäni päätoimiseksi yrittäjäksi. Ensimmäinen kuukausi päätoimisena yrittäjänä.

HELMIKUU

Hiihdin Finlandia-hiihdossa 20 km. En hiihtänyt 50 kilometriä, koska olin raskaana. Sitä vaan ei vielä tästä kuvasta näe, kun kuvakulma on oikea ja jännitän vatsaa.

Kerroin blogissa vauvauutisia kun raskaus oli edennyt hiukan yli puolen välin ja olimme käyneet rakenneultrassa. Muistan vieläkin ne fiilikset, kun kävimme Danielin kanssa yhdessä rakenneultrassa Helsingissä HUSin toimipisteessä Bulevardilla ja sieltä menimme hampparilounaalle Social Burgerjointiin. Siinä raskausnälässä hamppari maistui rakenneultran ja hyvien uutisten jälkeen erityisen maukkaalta.

Onnellisia vauvauutisia.

Suosittuja postauksia helmikuussa olivat myös Mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi minulle merkitsee? & Millainen on tyypillinen työviikkoni yrittäjänä?

MAALISKUU

Maaliskuussa luettuja tekstejä olivat:

Lapsen kaksikielisyys ja sen kehittyminen.

Perheen ja työelämän yhdistäminen.

Myös viikkolistat ovat olleet suosittuja postauksia läpi vuoden. Näitä jatkan ensi vuonna 2020 ehkäpä vielä entistä ahkerammin. Ihan tavalliset arjen kuulumiset kiinnostavat tai ainakin niitä luetaan. Maaliskuun toisen viikon viikkolista.

HUHTIKUU

Järkkäsin ystäville hyvinvointiviikonlopun (joka muuten oli yksi 2019 vuoden unelmakartta merkintä) Vierumäellä. Hyvinvointiviikonloppu ystävien kanssa.

Pohdin blogissa uraäiti-kotiäiti dilemmaa ja tulin siihen tulokseen, että en ole kumpaakaan, vaan jotakin siitä väliltä – kuten varmasti aika moni muukin äiti. Uraäiti vai kotiäiti – vai sittenkin jotain siltä väliltä.

Kysymyksiä ja vastauksia.

Kuva: Pauliina Tähkäpää.

TOUKOKUU

Toukokuu oli kuukausi, joka jäi mieleen kevään kepeydestä sekä hyvästä fiiliksestä raskauden osalta. Täytin 30 vuotta, pidin juhlat ja aloitin kesäloman ja äitiysloman.

Processed with VSCO with a4 preset

Listasin 60 arkiruokaa blogiin ja tämä lista kiinnostaa edelleen ja on yksi google-hakujen suosikki blogiin.

Toukokuussa olin hulluna puutarhahommiin ja pesänrakennusviettini suuntautui kodin sisustamisen sijaan multasormisiin juttuihin pihan puolella. Hankin kasvilaatikoita, järkkäsin kasvihuonetta ja istutin taimia. Se oli niin kivaa! Vuosi 2019 toi minulle uuden harrastuksen, innostuksen puutarhan ja kasvimaan laittamiseen. Puutarhan kevättyöt.

KESÄKUU

10 treenifaktaa minusta. Tässä postauksessa avasin enemmän liikunnallista taustaani ja ylipäätään suhtautumistani liikkumiseen ja treenaamiseen tällä hetkellä.

20 asiaa, jotka ovat auttaneet minua äitiyden ja työelämän yhdistämisessä.

Raskaus ja painonnousu oli luettu postaus. Minulla painoa kertyi raskauden aikana noin 18 kiloa  ja kirjoitin siitä ajatuksia blogiin. Raskaus kesti viikolla 42, eikä minusta ihan lopussakaan tuntunut, että painoa olisi ollut noin paljon, mutta vaaka sen kertoi. 171 cm varteeni paino vaan jotenkin meni tasaisesti joka puolelle, molemmissa raskauksissa samalla tavalla.

HEINÄKUU

Heinäkuu = vauva, vauvakupla, imetys, rakkautta, meistä tuli nelihenkinen perhe. ❤️❤️❤️❤️

Ensihetkiä vauvan kanssa.

Miten synnytys sujui?

Isosiskon suusta kuultua.

Ensimmäinen kesäreissu nelihenkisenä perheenä.

ELOKUU

Elokuussa Daniel vietti isyyslomaa. Elokuu jäi mieleen leppoisana kuukautena ja saimme viettää paljon aikaa perheenä uuteen ihanuuteen tutustuen. Elokuu oli mukavaa aikaa, joskin myös aika ajoin meno oli väsynyttä valvomisien ja tiheiden yöimetysten takia. Ulkoilimme paljon.

Hetkiä, joita muistamme tästä kesästä.

Toisen lapsen positiivinen synnytyskertomus kokonaisuudessaan. <3

Elokuuhun mahtui useampi retki lasten kanssa lähimetsiin ja rannikolle, niistä kirjoitin blogiin. Matalan kynnyksen retkeilyä lasten kanssa.

SYYSKUU

Palautuminen synnytyksen jälkeen

Syyskuussa synnytyksestä oli kulunut pari kuukautta ja kirjoitin silloin ensimmäisen kerran palautumisestani. Palautuminen synnytyksen jälkeen.

Olipa kerran uhmaikä. teksti syntyi jonain sellaisena päivänä kun uhmaikäisen kanssa sekoilut olivat ottaneet eniten pannuun. Näin jälkeenpäin pystyn hyvin nähdä yhteyden vauvan syntymälle ja uhmiksen vahvistumiselle. Se oli pienen ihmisen reaktio uuteen tilanteeseen, pikkusiskoon ja siihen, että vanhepien huomio oli nyt jaettava pikkusiskon kanssa.

Ruuhkavuodet ja liikunta. -tekstissä laitoin jakoon omat vinkkini ja meidän toimivimmat ratkaisut siihen, miten järjestellään arkea, että me molemmat vanhemmat ehdittäisiin liikkua ja urheilla.

Palautuminen synnytyksen jälkeen

LOKAKUU

Lokakuussa pikkusisko sai nimen, kävin fysioterapeuttisessa jälkitarkastuksessa, ja tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun muutimme nykyiseen kotiimme. Siksi kirjoitin mikä kodissamme ihastuttaa edelleen ja mitkä asiat voisi kaivata muutosta.

MARRASKUU

Pimeä marraskuu hujahti vauhdilla ohi, mutta ehkä parempi niin. Siitä kuukaudesta ei jäänyt kovin paljoa muistoja, perus kotiarkea ja yksi vatsatauti, joka kiersi koko perheen. Kirjoitin ajatuksiani imetyksestä, aloitin hiihtokauden Lahden tykkilumiladulla ja tuumin unelmien tavoittelua.

JOULUKUU

Joulukuussa me ollaan haeskeltu joulutunnelmaa ja fiilistelty joululauluja, odotettu vähän joululomaakin ja sitä että pääsee toisiin maisemiin täältä kotiarjen keskeltä. Tänään on 19.12., jouluaattoon on viisi päivää. Huomenna Danielin työpäivän jälkeen starttaamme auton kohti jouluviettoa. Kirjoitin blogissa ravinnosta ja ruokailusta sekä rustasin toivepostauksen meidän tuplavaunuista.

Viime keväänä sain kirjoittaa blogia työkseni, kesällä syntyi vauva ja tämä syksy on ollut blogin osalta hieman sellaista leppoisampaa aikaa. Into ja ilo kirjoittamiseen on säilynyt, mutta tällä hetkellä aika ja sen puute on ollut rajoittava tekijä kirjoittamisen kanssa. Blogi on saanut kulkea omalla painollaan tässä äitiysloman rinnalla.

Kohta nautitaan joululomasta ja sitten ensi vuoden alusta tuumailen tulevaa blogivuotta 2020. Ensi keväänä aion panostaa blogin kanssa suunnitelmallisuuteen, koska se helpottaa sisällöntuotantoa ja omaa tekemistä. Nyt saa siis toivoa aiheita tai kertoa muita kuulumisia sieltä lukijan roolista. Kuka sinä olet, mitä sinulle kuuluu, miksi saavut blogini pariin? Mitkä ovat olleet mielestäni kiinnostavia juttuja täällä blogissa? Millainen ensi vuosi on täällä blogissa… Mistä silloin kirjoitan… Mitä te toivoisitte…

Pari postausta on tälle vuodelle vielä jemmassa, mutta nyt on aika kiittää sinua tästä kuluneesta vuodesta blogini lukijana. Kiitos!! Iso kiitos sinulle. Tässä vaiheessa tätä vuotta blogiini on tehty 496 311 sivulatausta eli melkein puoli miljoonaa. Se on paljon se. Teitä on paljon siellä. En kirjoita bittiavaruudelle, vaan hyville tyypeille, joista on muodostunut vakkarijoukko sinne ruudun toiselle puolen. Toivotan sinulle iloista, rauhallista ja rentouttavaa joulua sekä kaikkea hyvää tulevaan vuoteen 2020. <3

-Hilla

Instagramissa @hillasblog.

You may also like

8 kommenttia

  1. Kiitos inspiroivasta blogista, jonka pariin on ilo saapua. Tykkään erityisesti sun blogin monipuolisuudesta – kirjoitat monista aiheista, jotka liittyvät omaankin elämään. Sitähän se blogi just on. Kiitos ja mukavaa joulua teidän perheelle.

    1. Moikka Katri! Kiitos kommentista. Mun blogissa on tosiaan aika laaja kattaus kaikkea kun lifestyle-tyylillä kirjoittelen omasta elämästä mitä mieleen tulee – mukava kuulla, että juuri siitä olet tykännyt. 😊❤️ Varmasti aikalailla samalla tyylillä tulen jatkamaankin, saa vaihtelua juttuihin kun voi kirjoitella monista aiheista ja asioista. Upeaa uutta vuotta! ✨ Hilla

  2. Tässähän huomaa lukiessaan, että monen noista teisteistä olen vuoden aikana lukenut.:) Työhön liittyvät tekstit kiinnosti keväällä ja nyt syksyllä perhejutut ovat olleet iteselle ajankohtaisia. Kiitos sinulle kivasta blogista ja rento joulunaikaa.<3

    1. Heippa! Ja kaunis kiitos tästä palautteesta. 😊 Työjutuista kirjoittelinkin viime keväänä enemmän kun asiat oli silloin ajankohtaisia. Samanlaisia pohdintoja tulee varmaankin sitten taas syksyä kohden, mutta nyt kaikki ilo irti vauva- ja lapsijutuista. Kiitos myös sinulle kun käyt tekstejä lukemassa ja upeaa uutta vuotta toivotan! 😊✨❤️ Hilla

  3. Blogisi pariin eksyn usein sen vuoksi, että sieltä saan iloa ja energiaa vaikka kaikki aiheet eivät olekaan omassa elämässä ajankohtaisia. Kirjoitat asioista monipuolisesti ja ne tuovat hyvää mieltä ja nykypäivän negatiivisessa ilmapiirissä! Kiitos blogistasi 🙂

    1. Moikka! Kiitos kommentistasi. Onpa mukava kuulla, että olen voinut välittää blogitekstien kautta hyvää mieltä, iloa ja energiaa sinulle.<3 Mä koen kanssa, että nykypäivän negatiivisten uutispäivitysten rinnalla blogit on just niitä paikkoja, joissa hyvä korostuu vastapainoksi. Kaikkea hyvää sinulle alkaneeseen uuteen vuoteen. 🙂 /Hilla

  4. Tykkään lukea erityisesti lapsiin liittyviä juttuja, sekä luonnosta ja liikunnasta 🙂

    1. Heippa Juuli, kiitos kun vastasit. Kiva kuulla, että nuo aiheet sinua kiinnostavat. Voin luvata, että niitä aiheita tulee täällä olemaan tänäkin vuonna. 🙂 Hyvää uutta vuotta sinulle! <3 /Hilla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *